Mielenterveyskuntoutuja yhteiskunnassa ja kansalaisena

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on tarkastella mielenterveyskuntoutujia osana yhteiskuntaa ja kansalaisina. Tutkimuksessa pyritään ratkaisemaan mielenterveyskuntoutujien ongelmia suhteessa kansalaisena ja yhteiskunnan jäsenenä oloon. Mielenterveyskuntoutujilta puuttuvat usein tarvittavat tiedot ja taidot toimia yhteiskunnassa täysivaltaisina kansalaisina. Heillä ei esimerkiksi ole vaikutuskanavia tai tarvittavaa jaksamista, koska voimavarat kuluvat arjessa selviytymiseen. Mielenterveyskuntoutujat kokevat työelämän arvokkaana asiana, koska se on yhteiskunnan kuntouttavien toimien päämäärä. Mielenterveyskuntoutujat ovat myös yksilöitä ja palveluiden käyttäjiä. He toivovat julkisen sektorin terveydenhuollolta omaa voimaantumistaan ja päätäntävoimaansa lisääviä palveluita. Tutkimuksen aineisto on kerätty mielenterveyskuntoutujien teemahaastatteluista. Pyrin saamaan haastattelujen kautta selvyyttä siihen, miten kuntoutujat itse kokevat ja ratkaisevat ongelmansa yhteiskunnassa. Haastatteluissa selvisi, että osallistumista yhteiskuntaan voivat vaikeuttaa negatiiviset asenteet ja ennakkoluulot kuntoutujaa kohtaan sekä häpeäntunne ja häpeän leima. Vaikka teemahaastatteluissa ilmeni, että kuntoutujat eivät kokeneet näitä henkilökohtaisena ongelmanaan, niiden olemassaolo yleisesti myönnettiin. Ratkaisuksi kuntoutujat tarjosivat mm. suvaitsevaisuutta, tiedotusta ja kontaktia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että erityisesti asenteet, ennakkoluulot ja häpeäntunne sekä leima saattavat vaikeuttaa mielenterveyskuntoutujan elämää Suomessa. Työelämää pidettiin tärkeänä arvona ja päämääränä kuntoutumisessa. Tutkimuksessa kävi lisäksi ilmi, että opiskelu on hyvävaihtoehto kuntoutujille arjen hallintaan. Opiskelemaan nimittäin pystyy myös työkyvyttömyyseläkkeellä eli se on taloudellisesti kannattavampaa verrattuna opintotukiin. Samalla mielenterveyskuntoutuja saa sisältöä arkeensa ja kykyä toimia erilaisissa ympäristössä.