Vapaaehtoistyön avulla toteutetun ulkoiluintervention vaikutus liikkumisvaikeuksista kärsivien ikääntyneiden tyydyttämättömään vapaa-ajan aktiivisuuden tarpeeseen

Abstract

Hanna Kangastupa (2015). Vapaaehtoistyön avulla toteutetun ulkoiluintervention vaikutus liikkumisvaikeuksista kärsivien ikääntyneiden tyydyttämättömään vapaa-ajan aktiivisuuden tarpeeseen. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, gerontologia ja kansanterveys, pro gradu -tutkielma, 49 s. Monet liikkumiskyvyn ongelmista kärsivät ikääntyneet haluaisivat liikkua ja olla sosiaalisesti aktiivisia kotinsa ulkopuolella, mutta mahdollisuudet tähän ovat rajoittuneita. Tämä aiheuttaa kokemuksen tyydyttämättömästä vapaa-ajan aktiivisuuden tarpeesta. Sillä viitataan ikääntyneen kokemukseen riittämättömästä liikunnasta ja sosiaalisesta aktiivisuudesta kodin ulkopuolella. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko yksilön kiinnostusten pohjalta rää-tälöidyllä ja toisen ihmisen avustuksella toteutetulla ulkoiluinterventiolla lieventää liikkumis-vaikeuksia kokevien ikääntyneiden tyydyttämätöntä vapaa-ajan aktiivisuuden tarvetta. Tutkimuksessa käytettiin Vapaaehtoistyö, ulkoliikunta ja vanhusten hyvinvointi -tutkimushankkeen aineistoa. Tutkittavat olivat liikkumisrajoitteista kärsiviä kotona asuvia ikääntyneitä. Tutkittavat (n=121) satunnaistettiin ulkoiluinterventioryhmään sekä kontrolli- odotusjaksoryhmään. Kolme kuukautta kestäneen intervention aikana eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät avustivat tutkittavia kerran viikossa erilaisiin kodin ulkopuolisiin aktiviteetteihin. Mittauksissa tyydyttämätön vapaa-ajan aktiivisuuden tarve esiintyi silloin, kun tutkittavalla oli vähintään yksi tyydyttämättömään liikunnan- tai sosiaalisen aktiivisuuden tarpeeseen viittaava kokemus. Tyydyttämätöntä liikunnantarvetta mitattiin tyydyttämättömänä ulkona liikkumisen tarpeena. Tyydyttämätön sosiaalisen aktiivisuuden tarve perustui tyydyttämättömien kodin ulkopuolisten aktiviteettien lukumäärään. Pääanalyysit toteutettiin tutkimuksen lop-puunsaattaneilla interventio- (n=56) ja kontrolliryhmän (n=53) tutkittavilla. Intervention vai-kutuksia analysoitiin McNemarin testillä sekä x2-riippumattomuustestillä. Tutkittavat (n=121) olivat keskimäärin 81,9-vuotiaita, ja heistä 90 % oli naisia. Alkumittauksissa tyydyttämätön vapaa-ajan aktiivisuuden tarve esiintyi kahdella kolmesta ja tyydyttämä-tön liikunnantarve vajaalla 40 prosentilla eri ryhmien tutkittavista. Loppumittauksissa tyydyttämättömän vapaa-ajan aktiivisuuden tarpeen kokeminen oli pysynyt muuttumattomana molemmissa tutkimusryhmissä. Tyydyttämättömän liikunnantarpeen kokeminen pysyi myös muuttumattomana molemmissa tutkimusryhmässä. Interventio- ja kontrolliryhmässä oli saman verran heitä, joilla tyydyttämätön sosiaalisen aktiivisuuden tarve väheni, lisääntyi tai pysyi muuttumattomana.

Lyhytkestoinen ulkoiluinterventio ei lieventänyt tyydyttämättömän vapaa-ajan aktiivisuuden tarpeen kokemuksia liikkumisrajoitteista kärsivillä ikääntyneillä. Jatkossa on tutkittava, voidaanko ilmiöön viittaavia kokemuksia lieventää.

Hanna Kangastupa (2015). The effect of an outdoor activities' intervention delivered by vol-unteers on unmet leisure activity need among older people with mobility limitations. Department of Health Sciences, University of Jyväskylä, Master’s Thesis of Gerontology and Public Health, 49 p. Many older community living people with mobility limitations wish to go outside their homes and be socially active, but the opportunities for out-of-home leisure activities are often re-stricted. The situation may rise feelings of unmet leisure activity need, which is defined as feelings of insufficient social and outdoor physical activity. The aim of the thesis was to in-vestigate whether an out-of-home activity intervention delivered by older volunteers alleviates unmet leisure activity needs of older people with mobility difficulties. The study is based on the secondary analyses of Volunteering, Access to Outdoor Activities and Wellbeing in Older People -data. Older people suffering from mobility limitations partic-ipated in the randomized controlled trial. The participants (n=121) were randomized into ei-ther an outdoor activity intervention group or a waiting list controll group. Older volunteers assisted participants in taking part in outdoor activities once a week for three months. The intervention was tailored to participants´ needs and interests. In measurements, a feeling of unmet leisure activity need was understood as a situation when the participant had either a feeling of unmet outdoor physical activity need or any feeling of unmet activity need in at least one aspect of social activity. The measure of unmet social ac-tivity need was based on counts of unmet activity needs in different out-of-home social activ-ities. Main analyses were performed only for participants with values for both, baseline and follow-up situations. The intervention effects were analysed with McNemar´s and chi-squares tests. The mean age of the participants (n=121) was 80,9 years and 90 % were women. At baseline, there were about two-thirds of participants in different study groups having a feeling of unmet leisure activity need, whereas the amount of those who felt unmet outdoor physical activity need was incomplete 40 percents. After three months, the feeling of unmet leisure activity need, as well as unmet physical activity need, remained unchanged in both groups. In addition, the amounts of those who decreased, increased or remained unchanged with feeling of unmet social activity need, were nearly identical when comparing intervention- and control groups.

A short-term out-of-home activity intervention had no effects in alleviating feelings of unmet leisure activity need among older people with mobility limitations. More studies are needed to determine whether the feelings can be alleviated.