Erityisyyden monet merkitykset : tutkimus erityisopettajien suhtautumisesta integraatioon ja inkluusioon osana koulunsa toimintakulttuuria
TIIVISTELMÄ
Haukka, M. (2015). Erityisyyden monet merkitykset. Tutkimus erityisopettajien suhtautumisesta integraatioon ja inkluusioon osana koulunsa toimintakulttuuria. Opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän yliopisto, Pro gradu -tutkielma, 75 s.
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia erityiskoulun toimintakulttuuria inklusiivisen kasvatuksen viitekehyksessä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten erityisopettajat suhtautuvat koulun integraatiotoimintaan sekä inkluusioon. Lisäksi pyrittiin selvittämään, minkälainen haaste hallinnollinen yhdistyminen läheisen erityiskoulun kanssa on koulun toimintakulttuurille.
Tutkimus oli laadullinen haastattelututkimus. Aineisto kerättiin keväällä 2013 ja se analysoitiin aineistolähtöisesti. Tuloksia tarkasteltiin inklusiivisen kasvatuksen viitekehyksestä, kiinnittäen huomiota opettajien näkemyksiin erityisopetuksen järjestämisen eri muodoista.
Tutkimuksen perusteella opettajat pitivät työyhteisössään tärkeänä monipuolista yhteistyötä. Kasvatustyön lähtökohtana he pitivät oppilaiden yksilöllistä huomiointia sekä erilaisuuden arvostamista. Inklusiivisesta viitekehyksestä tarkasteltuna voidaan kuitenkin tulkita toimintakulttuurin myös osaltaan ylläpitävän segregaatiota. Opettajat suhtautuivat integraatioon ja inkluusioon rakentavan kriittisesti. Tutkimustulosten perusteella integraation ja inkluusion käsitteet sekoittuivat ja inkluusio ymmärrettiin lähinnä sosiaalisena integraationa.
...
Muu nimeke
Tutkimus erityisopettajien suhtautumisesta integraatioon ja inkluusioon osana koulunsa toimintakulttuuriaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Opettajaki sano et se ois kivempi jos sulla kaveri ois siellä isossa ryhmässä." : integraatio-oppilaiden kokemuksia yleisopetukseen siirrosta
Luosujärvi, Anssi; Hannola, Joel (2020)Tutkimuksessa selvitettiin laadullisin menetelmin, millaisia kokemuksia erityiskoulusta tai - luokilta yleisopetukseen integroiduilla erityisen tuen oppilailla on integroinnin vaikutuksista. Kiinnitimme erityisesti ... -
Inkluusio - erityisoppilaan uusi mahdollisuus ja haaste koululle : historiallis-hermeneuttinen analyysi erityisoppilaan (vammaisen ja poikkeavan) koulutettavuuskäsityksistä perinteisten ja nykyisten tiedekäsityksien valossa, inkluusioon peilaten
Pöyhtäri, Vuokko (2010)Tutkimuksessa tarkastellaan erilaisuuden/moninaisuuden suhdetta useista viitekehyksistä. Keskeiseisinä menetelminä ovat historiallis-hermeneuttinen tutkimusote ja filosofinen analyysi. Tutkimuksen mukaan koulukulttuuria ... -
A mixed-methods approach to developing an understanding of teachers’ attitudes and their enactment of inclusive education
Engelbrecht, Petra; Savolainen, Hannu (Routledge, 2018)This research sought to develop an understanding of teachers’ attitudes, sense of self-efficacy and approach to enacting inclusive education in their classrooms in two diverse countries. A mixed-methods research design ... -
Erityisen tuen oppilaat musiikinluokassa : musiikkia alakoulussa opettavien opettajien kokemuksia
Yli-Kuivila, Milla (2017) -
Erityisopettajaopiskelijoiden inkluusiokäsityksiä : "kaikki lapset ovat koulunsa arvoisia"
Jyrinki, Riitta; Voltti, Minna (2013)TIIVISTELMÄ Jyrinki Riitta ja Voltti Minna. ERITYISOPETTAJAOPISKELIJOIDEN INKLUUSIOKÄSITYKSIÄ. Erityispedagogiikan pro gradu -työ. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2013. 89 sivua. Julkaisematon. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.