Musiikki muistojen ja kokemusten herättäjänä ikääntyneillä
Tässä maisterintutkielmassa on selvitetty, millaisia muistoja musiikki nostattaa ikääntyneillä.
Tutkimusotteeseen on vaikuttanut ymmärtävän psykologian sekä fenomenologian avoin
tutkimusasenne muistojen tutkimiseen. Tutkimustulokset on koottu haastattelemalla
päiväkeskuksen asiakkaita. Haastattelut rakentuivat ikääntyneiden itse nimeämiensä
kappaleiden kuuntelusta ja niistä nousseiden muistojen hyvin vapaasta keskustelusta. Tämän
lisäksi haastattelun lopussa on kysytty, miten ikääntyneet kokevat musiikin olevan osa
muistelemistaan sekä heidän kokemustaan haastattelumetodin mielekkyydestä.
Musiikin auttaa herättelemään etenkin omaelämänkerrallisia muistoja. Ikääntyneet kokevat
muistelemisen tärkeäksi ja musiikin auttavan muistelussa. Haastateltavat ilmaisivat, että
haastattelussa käytetylle metodille olisi tilausta ikääntyneiden arjessa. Haastatteluista nousi myös selkeästi esille, että musiikki toimii ikääntyneillä herkistäjänä oman elämän
reflektoinnissa ja eletyn elämän hahmottamisessa kokonaisuutena. Tutkimuksen tarkoitus oli
puhtaasti tiedonkeruullinen, mutta musiikkiterapiallista aspektia ei voida sulkea tällaisesta laadullisesta, avoimesta ja ymmärtävästä tutkimuksesta.
Tutkimustulokseni osoittavat, että musiikilliselle muistelutoiminnalle olisi tilausta ikääntyneiden terveyspalveluissa. Tutkimukseni on yksi osoitus siitä, miten erilaista musiikillista aktiviteettia voi soveltaa ja käyttää kattavammin ikääntyneiden palvelujen osalta.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Emotional and musical factors combined with song-specific age predict the subjective autobiographical saliency of music in older adults
Salakka, Ilja; Pitkäniemi, Anni; Pentikäinen, Emmi; Saari, Pasi; Toiviainen, Petri; Särkämö, Teppo (SAGE Publications, 2023)Music that evokes strong emotional responses is often experienced as autobiographically salient. Through emotional experience, the musical features of songs could also contribute to their subjective autobiographical saliency. ... -
Lapsuuden laulut ja yhdessä muistelu ovat ikääntyneille tärkeä voimavara
Tammela, Annika (Kasvun ja vanhenemisen tutkijat, 2022) -
Muiston pysyvyys : ikääntyneen oman elämäntarinan löytäminen muistelemisen ja taiteen avulla
Vertanen, Mira (2010) -
Musiikki muistojen herättäjänä
Partamies, Laura (2013)Tässä kandidaatintutkielmassa on tutkittu musiikin vaikutusta Alzheimer-potilaan muistamiseen ja elämänkokemusten muistelemiseen. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaiseksi Alzheimer-potilas kokee muistamisen ... -
Koronavirustautiin (COVID-19) liittyvä pelko kotona asuvilla 60-vuotiailla ja sitä vanhemmilla ikääntyneillä : pelon voimakkuus sekä korkeampaan pelkoon yhteydessä olevia tekijöitä
Ellonen, Anna (2023)Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää kotona asuvien 60-vuotiaiden ja sitä vanhempien ikääntyneiden koronavirustautiin liittyvän pelon voimakkuutta ja korkeampaan pelkoon yhteydessä olevia ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.