Tutkielman tavoitteena on puhua kausaalisen determinismin nojalla kirjallisuuden tiedollisen merkityksen puolesta filosofisia ajatuskokeita vastaan. Pyrkimyksenä on osoittaa, että kirjallisuus voi kertomuksen mittaan pystyttää sellaisen kausaalisten suhteiden välisten ketjun, että niiden välisten merkitysten ymmärtämisen myötä lukija tulee omaksuneeksi tunnekokemukseen perustuvia tietoja ja uskomuksia. Filosofiset ajatuskokeet eivät kykene tuottamaan tällaista kokemukseen perustuvaa vaikutusvoimaa.
Argumenttini tämän kokemustiedon puolesta nojaa kausaalisen determinismin jyrkkään muotoon, jonka mukaan kokemukset ohittavat tietoisuuden ja vapaan tahdon portinvartijat, ja ne tuntuvat affekteina kehossa. Usein tiedot ovat implisiittisiä ja ristiriitaisia, ne siis ohittavat tietoisuuden ja ne vaikuttavat tahtomiseen ja tekemiseen tavalla, jota ei tiedosteta. Koherenteiksi koetut uskomukset asettuvat ceteris paribus periaatteella osaksi lukijan omaa tietoista maailmaan suhtautumistaan.
Ei-koherentit tai muusta syystä tietoisesti torjutut ajatukset jäävät aivoihin odottamaan täydentymistä.
Tutkimus kulkee kirjallisuuden tiedollisen merkityksen teoriasta pahan ongelmaan, determinismin filosofiaan sekä modernin aivotutkimuksen teoriaan, joiden välityksellä pyritään luonnostelemaan kuva ihmisestä deterministisessä universumissa.
Teoriaosuuden jälkeen analysoin kolmea romaania, jotka toisistaan erilaisilla tavoilla ilmaisevat, kuinka kirjallisuus pitää esittämäni teoriat ja argumentit implisiittisesti sisällään. Taustateoriasta seuraa perinteisen tarina/kerronta diskurssin mielekkyyden pohdintaa, sillä tarina on jyrkän kausaalisesti ottaen sellainen kuin se on, johtuen universumin aiemmista tiloista. Kerronta ei puolestaan voi ilmaista tarinaa kuin karkean subjektiivisesti, kapeasta näkökulmasta käsin, mikä tekee jokaisesta kertojasta epäluotettavan. Lisäksi niiltä osin kuin teokset eivät noudata tällaista determinististä järjestystä, kertoja ei ole vain epäluotettava, vaan harhaanjohtava. Tarina on aina sellainen kuin on, vaikka siitä tehtäisiinkin kerronnan välityksellä erilaisia versioita.
Tutkielman argumentoimat johtopäätökset esittävät, että ajateltiin vapaasta tahdosta tavalla tai toisella, asiat tapahtuvat syiden nojalla. Tästä seuraa, että kirjallisuuden rakentamat merkitysten väliset suhteet rakentavat tietoja ja uskomuksia, jotka asettuvat lukijan mieleen huolimatta siitä, onko hän tietoisesti niiden puolesta tai niitä vastaan. Tästä seuraa myös tuloksia kirjallisuuden moraalisesta vastuusta. Kirjallisuus voi esittää, ja toisinaan todella esittääkin, (tosien asioiden ohella) epätosia asioita niin vakuuttavasti, että lukijat uskovat epätosia tietoja tosina, usein tietämättään, implisiittisen tiedon muodossa.
...
