Piirtämisen mahdollisuudet kasvien lajintuntemuksen opetuksessa
Tekijät
Päivämäärä
2015Vuosina 1864–1969 Suomen koulujen oppilaiden odotettiin keräävän kouluvuosiensa aikana 70–200 kasvin kasvio. Lajintuntemustaitojen heikkenemisen vuoksi kasvien kerääminen palautettiin opetussuunnitelmaan vuonna 2004. Nykyään kasveja kerätään ohjatusti vuosiluokilla 5–9. Kasvion laajuus on koulujen päätettävissä. Kasvilajintuntemuksen tason nostamiseksi tarvitaan tutkimustietoa eri opetusmenetelmistä ja niiden tehokkuudesta. Tämän kokeellisen tutkimuksen tavoitteena on selvittää piirtämisen mahdollisuuksia kasvien lajintuntemuksen opetuksessa. Piirtämistä ei tavallisesti esitetä opetustilanteissa työkaluna, jonka avulla voidaan esittää ja järjestellä ideoita, eikä sen oppiainerajat ylittäviä pedagogisia mahdollisuuksia ei ole juurikaan tutkittu. Kokeen pääkysymys oli, auttaako kasvin piirtäminen löytämään paremmin oleelliset tuntomerkit ja helpottaako se siten kasvilajin oppimista. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli selvittää piirtämiseen liittyviä asenteita. Tutkimukseen osallistui kaksi luokkaa lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Kumpikin luokka jaettiin koe- ja kontrolliryhmään. Koeryhmälle opetettiin kolme tapaa käyttää piirtämistä muistiinpanoja tehdessä, kontrolliryhmä teki muistiinpanot kuten tavallisella oppitunnilla. Kokeellinen osuus toteutettiin 18.–27.11.2014 Jyväskylän normaalikoululla. Oppilaille opetettiin kymmenen kasvilajia, minkä jälkeen he osallistuivat kasvilajitestiin ja täyttivät taustatietokyselyn. Koe- ja kontrolliryhmien oppimistuloksissa ei ollut eroa. Oppilaat tunnistivat kasvilajeja keskimäärin heikosti, ja kasveihin liittyvässä perussanastossa oli puutteita. Oppilaan itsearvio omasta lajintuntemusosaamisestaan korreloi positiivisesti lajintunnistustestin tuloksen kanssa. Oppilaat piirsivät selvästi enemmän, kun heitä kannustettiin siihen, vaikka yli kolmasosa oppilaista oli sitä mieltä, ettei piirtämiseen kannustaminen parantaisi heidän oppimistuloksiaan. Oppilaista useampi piirsi koulussa (52 % vastanneista) kuin vapaa-ajallaan (34 %). Yleisimmin piirtämiseen oli kannustettu matemaattisissa aineissa. Tulosten perusteella muistiinpanojen piirtäminen on vähintään yhtä tehokas tapa oppia kuin niiden kirjoittaminen.
...
During the years 1864–1969 the pupils in Finland were expected to collect a herbarium of 70–200 plants during their school years. Decline in plant identification skills lead to the return of mandatory botanical collection to the national curriculum in 2004. Today plants are collected under supervision in classes 5–9. Size of the herbarium is decided by the individual schools. To improve the skills of plant identification, more experimental data is needed: Both on the various methods of teaching plants and their effectiveness. The purpose of this experimental study was to examine the possibilities that drawing may offer to the education on plant species. Drawing is not habitually demonstrated in classrooms as a tool for presenting and organizing ideas. Its interdisciplinary pedagogical possibilities have not been studied. The main question of this study was: Does drawing the plant help to find its distinctive characteristics and thereby make it easier to learn? Attitudes towards and about drawing were also studied. Two classes of pupils aged 15–16 took part to the study. Both classes were divided into two groups: the test group and the control. The test group was tought three ways to use drawing while taking notes. The control group took their notes as they normally would. The experiment was carried out 18.–27.11.2014 at the Jyväskylä Teacher Training School. The pupils were taught ten plant species, after which they took part to a test of said plants and filled out a background info questionnaire. There was no difference in the learning outcome of the experiment group and the control. On average pupils could identify the plants poorly, and lack of plant related vocabulary was evident. Pupil’s self-assessment of his or her skills on plant species identification correlated positively with the result of plant identification test. When encouraged, the pupils drew much more, even as more than a third of them felt that encouraging drawing would do nothing to their learning outcome. Pupils drew more in school (52 % of respondents) than on their free time (34 %). Most often drawing was encouraged in the mathematical subjects. According to the results, drawing is at least as effective way of learning as writing.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Exploring the material mediation of dialogic space : A qualitative analysis of professional learning in initial teacher education based on reflective sketchbooks
Moate, Josephine; Hulse, Bethan; Jahnke, Holger; Owens, Allan (Elsevier, 2019)This study addresses the crucial relationship between theory and practice as a key feature of professional learning in initial teacher education. The context for the study is an EU-funded intensive programme drawing on ... -
Hakkuutähteen vaikutus puiden kasvuun ja muiden kasvien peittävyyteen
Huusko, Henrik (2023)Metsänhoidossa on tärkeä huomioida metsien suuri merkitys niin luonnon monimuotoisuuden kuin talouden kannalta. Hakkuissa syntyviä hakkuutähteitä voidaan jättää metsään tai kerätä niitä biotalouden käyttöön. Metsäekosysteemissä ... -
Historiataitojen opetus alakoulussa : esimerkkimenetelmänä pedagogisten liveroolipelien mahdollisuudet historian opetuksessa
Kekäläinen, Heikki; Sintonen, Sinimaarit (2017)Tässä tutkimuksessa tutkitaan historiataitojen opettamista alakoulussa sekä pedagogisten liveroolipelien käyttöä historian opetuksen menetelmänä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten luokanopettajat näkevät historian ... -
Bayesiläiset graafiset mallit konenäössä : kukkivien kasvien lajintunnistus
Juuti, Tanja (2018)Suomen ympäristöhallinnossa on alettu viime vuosina kiinnostua enenevässä määrin konenäön hyödyntämisestä lajintunnistuksessa. Esimerkiksi tienvarsien haittakasvilajeja on tunnistettu varsin hyvin tuloksin. Koneellinen, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.