Huolenpidon pirstaloituminen lastensuojelutarpeen selvityksissä

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan keskisuuressa rannikkokaupungissa tehtyjä lastensuojeluilmoituksia ja niiden perusteella laadittuja selvityksiä vuonna 2013. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1) Mitkä tekijät aiheuttavat määrällisesti eniten lastensuojelutarpeen selvityksiä? 2) Miksi lastensuojelutarpeen selvitykset pitkittyvät? Tutkimus on aineistolähtöinen ja siinä on käytetty kahta eri tutkimusmenetelmää: kvantitatiivista ja kvalitatiivista menetelmää. Tutkimuksen kvantitatiivinen osuus koskee aineiston luokittelua ja pyrkimyksiä löytää pitkittymistä selittäviä tekijöitä (luku 5). Kvalitatiivisessa osuudessa (luku 6) keskitytään kolmeen määrällisesti eniten lastensuojelutarpeen selvityksiä johtaneeseen syyhyn (vanhempien jaksamattomuuteen, perheväkivaltaan tai sen uhkaan, vanhempien päihteiden käyttöön) sekä lapsen hyvinvointia turvaaviin tekijöihin (luku 7). Ensisijaisena tutkimustehtävänä on lisätä empiiristä tietoa selvityksistä sekä osallistua keskusteluun lastensuojelun viimesijaisesta tehtävästä. Tutkimuksen toisena tärkeänä tehtävänä on keskustella hyvinvoinnin luomisesta ja ylläpitämisestä jo yksilön olemassa olevissa systeemeissä. Tutkimuksessa pohditaan sitä, onko perheen hätä autettavissa lastensuojelulla vai olisiko jossain peruspalveluissa parantamisen ja tehostamisen varaa. Tutkimuksessa hyödynnetään kahta teoriaa: Jürgen Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoriaa ja Urie Bronfenbrennerin systeemisen ekologisen kehityksen teoriaa. Teoriat tarjoavat mahdollisuuden tarkastella yksilöä erilaisissa sosiaalisissa suhteissa, ja toisaalta niiden avulla on mahdollista tarkastella systeemeissä esiintyviä jännitteitä. Nykyyhteiskunnassa perheen tehtäviä on ulkoistettu, ja osasysteemien on kyettävä kommunikoimaan ja tukemaan lasten kehitystä ja perheiden eri elämänvaiheita. Vaarana on, että yksilöiden sosiaaliset järjestelmät muotoutuvat liian monimutkaisiksi. Lastensuojelun asiakkuuden alkaminen on ollut vahvasti esillä lastensuojelulain (lsL 417/2007) tultua voimaan. Julkisuudessa huomiota ovat saaneet lastensuojelulaissa asetetut määräajat ja kuntien kyky noudattaa niitä. Tutkimuksen primääriaineiston muodostavat tutkimuskaupungin pitkittyneet lastensuojelutarpeen selvitykset (N=231). Tutkimuksessa analysoidaan teorian ja käytännön välisen vuoropuhelun kautta lastensuojelutarpeen selvitysprosessia. Vuoropuhelu käydään kuuden eri tapauksen avulla. Tapaukset on valittu siten, että ne toimivat kurkistusikkunoina lastensuojelussa alkuarviointia tekevien sosiaalityöntekijöiden arkeen. Tapausten henkilöiden yksityisyys on suojattu, sillä niistä on poistettu ja muunneltu tunnistamista helpottavia yksityiskohtia. Aineiston käsittely on ollut sensitiivistä ja sosiaalityön eettisiä periaatteita kunnioittavaa. Tutkimustulosten perusteella vuorovaikutus ei toimi eri auttamisjärjestelmien välillä. Lapsi jää usein auttamatta, ja selvitysten tekeminen hidastuu. Selvitykset ovat hidasliikkeisiä, kompleksisia prosesseja, joissa on käytettävissä samanaikaisesti paljon tietoa ja liian vähän relevanttia tietoa.