FIFAn valtapeli : Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisat 2010 keskitettynä mediaspektaakkelina
Nykyisiä miesten jalkapallon MM-kisoja voi kutsua keskitetyiksi mediaspektaakkeleiksi. Ne ovat myös merkittäviä vallankäytön areenoita. Kansainvälinen jalkapalloliitto, kisaisäntä ja televisio muodostavat jalkapallon MM-kisojen tuotanto- ja valtakoneiston. Miten valta toimii jalkapallon MM-kisoissa? Millaisia strategioita valtakoneistolla on rakenteiden uusintamiseksi ja omien etujensa ja intressiensä edistämiseksi? Mitä valta tekee näkyväksi ja mitä se jättää näkymättömäksi?
FIFAn valtapeli on Suomen ensimmäinen väitöskirjatason tutkimus jalkapallon MM-kisoista. Se tarkastelee vuoden 2010 Etelä-Afrikan kisoja tuotantokoneiston näkökulmasta kriittisesti, monitieteellisesti ja erilaisia aineistoja yhdistellen. Tutkimuksen kuvaama vallankäyttö kiinnittyy FIFAn julkisivutyöhön, kisaisännän paikkabrändäykseen ja televisioinnin hegemonisoimaan maskuliiniseen ihanneruumiiseen.
Kirjan keskeinen käsite on kameratietoinen performatiivisuus. Se viittaa tunteisiin vetoavan puhuttelemisen etukäteissuunnitteluun. Tutkimus osoittaa, kuinka asioiden suunnitelmallisen ja harkitun esillepanon tavoitteena on tuottaa valtakoneiston toivomaa kollektiivista muistia. Tällaisessa valtapelissä peitellään tapahtuman kyseenalaisia rakenteellisia ehtoja ja negatiivisia yhteiskunnallisia seurauksia.
...
Muu nimeke
Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisat 2010 keskitettynä mediaspektaakkelinaJulkaisija
Jyväskylän yliopistoISBN
978-951-39-5706-3ISSN Hae Julkaisufoorumista
1457-6899Asiasanat
FIFA världsmästerskapstävlingar fotboll idrottsorganisationer internationella organisationer makt branding offentlig profil televisering spektakel kisaisäntä 2010 maailmanmestaruuskisat jalkapallo urheilujärjestöt kansainväliset järjestöt vallankäyttö valta julkisuuskuva brändäys televisiointi media spektaakkelit maskuliinisuus performatiivisuus jalkapalloilijat ruumiillisuus urheiluselostukset Etelä-Afrikka
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Musiikkiliikuntaa Suomen ja Etelä-Afrikan alakouluissa
Karhu, Kristiina (2010) -
Jalkapallon maskuliininen hegemonia miesten ja naisten otteluselostuksien representaatioissa
Kivelä, Tanja (2018)Tutkimukseni aiheena on jalkapallon maskuliininen hegemonia ja sen ilmeneminen miesten ja naisten otteluiden selostuksissa. Keskityn erityisesti representaatiomalleihin ja niiden keskinäisiin eroavaisuuksiin. Sukupuolten ... -
"Apartheid is a crime against humanity" : Yhdistyneiden Kansakuntien osallistuminen post-apartheidin Etelä-Afrikan muodostamiseen vuosina 1989-1999
Tieva, Emmi (2020)Etelä-Afrikkaa hallitsi lähes puoli vuosisataa rodulliseen syrjintään perustuva apartheid-rotujärjestelmä, minkä seurauksena poliittinen vapaus ja ihmisoikeuksien toteutuminen olivat rajoitettuina Etelä-Afrikan valtaväestölle. ... -
Musiikkiliikunta Etelä-Afrikan alakouluissa
Karhu, Kristiina (2010)Kandidaatintutkielmani jakaantuu kahteen osioon. Ensimmäisessä osassa tarkastelen musiikkiliikuntaan liittyvää kirjallisuutta ja aiempia tutkimuksia, sekä esittelen eteläafrikkalaiseen musiikkikulttuuriin liittyviä seikkoja ... -
Docpoint: Etelä-Afrikan horjuva ikoni
Eskelinen, Teppo (Valtiotieteellinen yhdistys, 2017)Eteläafrikkalainen dokumentti osoittaa, kuinka pettymystä ANC:n politiikkaan on ollut alusta alkaen, mutta erimielisyyksien ilmaisun muoto muuttuu. Viesti on se, että ANC:n vaikeuksissa ei ole pohjimmiltaan kyse skandaalista ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.