Les constructions de la langue parlée dans un corpus de cinq pièces de théâtre contemporain

Abstract

Kieli on jatkuvassa muutoksessa ja sisältää monia eri tasoja. Tyypillinen kielen kahtiajako on tehty usein kirja- ja puhekielen välille. Perinteisesti näistä kirjakieltä kieliopillisine normeineen on pidetty arvostetumpana ja puhekieli nähty vähemmän merkityksellisenä. Nykyään tilanne on muuttunut uusien viestintämuotojen ja sosiaalisen median käytön kasvun myötä ja puhekielisyyksiä esiintyy paljon myös kirjoitetussa muodossa. Teoreettisina lähtökohtina tässä pro gradu -tutkielmassa ovat puhe- ja kirjakielen suhde sekä kirjoitettu puhekieli. Tarkemmin tässä työssä keskitytään siihen, kuinka puhekieliset rakenteet ilmenevät kirjoitetussa muodossa näytelmäteksteissä ja millä keinoin näytelmäkirjailijat siirtävät puhekielisyyksiä teoksiinsa. Tutkimusaineisto koostuu viidestä 2000-luvulla kirjoitetusta ranskankielisestä nykynäytelmästä, jotka on kirjoitettu pitkälti dialogien muotoon. Näytelmätekstit eroavat muista kaunokirjallisista teksteistä siinä mielessä, että ne on ensisijaisesti tarkoitettu esitettäväksi ääneen. Tämä näkyy näytelmissä siten, että repliikkeihin on sisällytetty paljon täytesanoja kuten bon, euh, hein ja saman sanan toistoja moi je..je..je sekä huudahduksia eh beh, oh. Jättämällä lauseita keskeneräisiksi, on onnistuttu kirjallisiin dialogeihin luomaan vaikutelma todentuntuisesta spontaanista puhekielestä, joka ei noudata kieliopin mukaisia normeja välimerkkien käytöstä. Teksteissä esiintyviä puhekielisiä ilmiöitä tutkitaan tässä työssä niin syntaksin, morfologian kuin foneettisten seikkojen osalta. Tarkastelun kohteena on mm. ne-partikkelin pois jättäminen kielteisissä lauseissa, dislokaatio eli ns. lohkolauseet, intonaatiokysymykset, interjektioiden käyttö ja puhekielinen sanasto. Tutkimuksesta selviää, että jokainen kirjailijoista käyttää tekstissään puhutulle kielelle tyypillisiä rakenteita ja ilmauksia, mutta puhekielisyyksien määrä näytelmissä vaihtelee suuresti eri tekstien välillä.