Leadership in Finnish comprehensive school core curricula since the 1970s
Tekijät
Päivämäärä
2014Tiivistelmä – Abstract
Suomen peruskoulujärjestelmä sai alkunsa vuonna 1970 ja samana vuonna julkaistiin ensimmäinen peruskoulun opetussuunnitelma. Seuraavat opetussuunnitelmauudistukset toteutettiin vuosina 1985, 1994 ja 2004. Parhaillaan Suomessa kehitetään uutta peruskoulun opetussuunnitelmaa, joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2016. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin johtajuuden ja opetussuunnitelman välistä suhdetta. Tutkimus toteutettiin laadullisena sisällönanalyysina, jossa aineiston muodostivat viralliset opetussuunnitelmat ja kaksi asiantuntijahaastattelua. Tutkimustulokset analysoitiin summatiivisen sisällönanalyysin menetelmin ja tulokset kuvattiin tulkinnallisella menetelmällä. Tutkimuksen luotettavuustarkasteluna käytettiin triangulaatiota.
Tutkimusraportissa vuosikymmenet nimettiin niille ominaisin piirtein. Siten 1970-luku kuvattiin peruskoulun alun ja johtavien opettajien aikakautena. Siihen aikaan johtajuus perustui managerialismiin ja instruktionaaliseen johtajuuteen. 1980-luku oli kunnallisen ohjauksen ja hukatun opetussuunnitelman aikaa. Johtajuus seurasi 1970-luvulla alkanutta managerialismia ja ohjeistavaa johtamista. Inspiraation ja koulukohtaisen opetussuunnitelman aikakausi nousi kukoistukseensa 1990-luvulla ja instruktionaalinen johtaminen vaihtui pedagogiseen johtajuuteen. Siitä huolimatta 2000-luvulla koulun johtajat muuntuivat jälleen managereiksi ja ohjeistava johtajuus palasi kouluihin. Tutkimus tarkasteli tulevaisuuden johtajuutta ja haastatteluihin perustuen voitiin todeta, että rehtorit ovat muuntautumassa ideologian johtajiksi. Lisäksi pedagoginen johtajuus tulee näkyvämmäksi jokaisella koulun tasolla. Viimeisenä päätelmänä todettiin, että lukuisat muutokset asettavat uudenlaisia vaatimuksia rehtoreille. Siitä syystä Kotterin (1995) teoria onnistuneista muutoksista tuotiin esille tässä tutkimuksessa. Tutkimustuloksena teoriaa täydennettiin kahdella lisäaskeleella ja siten jatkuva arviointi ja jatkokehittely lisättiin muutosteoriaan.
...
The Finnish comprehensive school was founded in 1970. The first comprehensive school curriculum was published in the same year and the next curriculum reforms followed in 1985, 1994 and 2004. Currently, the new curriculum is in progress. This research examined the relationship between the curricula and leadership. The study was conducted as a qualitative content analysis in which the official curricula were analyzed. In addition, two expert interviews provided valuable information on different decades. The research data were analyzed with a summative content analysis and the results were described with the interpretative method. The authenticity of the research was evaluated with triangulation.
When reporting the results, the decades were named according to their most important features, and leadership descriptors were indicated. Therefore, the 1970s was the time of “the Comprehensive school and teachers as leaders”. At the time, the education system was led by managerialism and instructional leadership. Moreover, the 1980s was the time of “the Municipal control and lost curricula”, which again was directed with managerialism and instructional leadership. However, the 1990s was the era of “the Inspiration and school-specific curricula”, which changed the leadership towards pedagogical leadership. In the 2000s “Leaders turned back to managers” and some of the managerialism and instructional leading was returned. Finally, based on the interview data, the predictions of the future's leadership seem to move towards “Principals as ideology leaders”. In addition, pedagogical leadership is going to be visible on all school levels. Lastly, it was discovered that in the forthcoming reform principals are going to meet many challenges and therefore Kotter's (1995) theory of successful change was demonstrated in here. In addition, this research demonstrated that continuous evaluation and development should be added to his theory.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
An enabling environment for female leadership in Finnish comprehensive school
Zeh, Sang (2016)Though women account for over one-half of the potential talent known throughout the world, as a group they have been subordinated and their economic, social and environmental contributions go in large part unrecognized. ... -
Comprehensive School Reform and Labor Market Outcomes over the Lifecycle : Evidence from Finland
Ollikainen, Jani-Petteri (Elsevier BV, 2021)This study focused on the labor market effects of the Finnish comprehensive school reform in 1972–1977 over the lifecycle. The reform increased the age at which students are separated into vocational and general tracks ... -
The role of the principal's instructional leadership at schools in Indonesia
Firmaningsih-Kolu, Yunita (2016)The education system in Indonesia, based on Ministry of National Education, has been performing instructional leadership as a major part of the effective school leaders’ behavior. One of the goals of instructional leadership ... -
Building coherence and impact : differences in Finnish school level curriculum making
Soini, Tiina; Pyhältö, Kirsi; Haverinen, Kaisa; Sullanmaa, Jenni; Leskinen, Esko; Pietarinen, Janne (Springer Science and Business Media LLC, 2022)The study aims to gain a better understanding on how curriculum making regulated by reform’s implementation strategy contributes to teachers’ and teacher communities perceived curriculum coherence, and further to the impact ... -
Disciplinary contextualisation of transversal competence in Finnish local curricula : the case of multiliteracy, mathematics, and social studies
Palsa, Lauri; Mertala, Pekka (Routledge; Umeå School of Education, Umeå University, 2022)Competence-based education is a widely implemented educational approach, but more research is needed into the relationship between transversal competences and individual disciplines. In this article, we present the results ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.