Naisten suhde omaan itseen ja lähimmäisiin, kuten puolisoon ja omaan äitiin, on ollut käymistilassa viime vuosikymmeninä. Kulttuurinen muutos ei ole tapahtunut aiheuttamatta hämmennystä tai neuvottomuutta, mutta tämän seurauksena esimerkiksi avioerosta on tullut monille todellinen vaihtoehto pyrkiä parempaan elämään, kun se pari sukupolvea taaksepäin vielä oli eettisesti arveluttava ja arvostelluin ihmisen yksityiselämää koskeva ratkaisu. Tässä kirjassa ”vanhan” ja ”uuden” ajan naiset puhuvat elämänsä käännekohdista, joissa elämän palapeli on pitänyt rakentaa uuteen järjestykseen. Murroskohtiin liittyy usein jäsennysten hakeminen uskosta tai uskonnollisista sanastoista. Henkisyys nouseekin tärkeäksi naisten identiteetin rakentamisessa. Kirsi Pohjola lähestyy naisten puhetta ja kokemuksia fenomenologian ja kielen filosofian näkökulmista. Sosiologian omaelämäkertatutkimus ja uskontotieteen tutkimusperinne tarjoavat heijastuspintaa tulkinnoille. Nykyaika tarjoaa minuuden työstämiselle runsaasti välineitä aina entisiä elämiä myöten, mutta keskeisintä tässä kirjassa on kuitenkin se vakavuus, millä naiset niin omaelämäkerroissa, haastatteluissa kuin kyselyissäkin hakevat hyvä elämää ja vastausta kysymykseen ”Kuka minä olen?”

Julkaisija

Jyväskylän yliopisto

ISBN

978-951-39-5895-4

ISSN Hae Julkaisufoorumista

1238-8025