Vanhusten päivätoiminnan merkitys sosiaalisen hyvinvoinnin ja kotona asumisen tukena

Abstract

Tämä tutkimus käsittelee Vaasan Ikäkeskuksen päivätoimintaa ja sen merkitystä sosiaalisen hyvinvoinnin ja sitä kautta kotona asumisen tukena. Ikääntyessä vanhus kohtaa väistämättä menetyksiä ja ihmissuhteiden ylläpito voi olla vaikeaa toimintakyvyn laskun vuoksi. Monet vanhukset kokevat yksinäisyyttä sosiaalisten kontaktien vähennyttyä. Kotona asuvia vanhuksia voidaan pyrkiä tukemaan sosiaalista hyvinvointia vahvistamalla. Tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalisen hyvinvoinnin merkitystä kotona asumisen tukena. Vanhustenhuollossa tapahtuu muutoksia niin koulutuksessa kuin palveluiden järjestämisessä. Kesällä 2013 voimaan tullut laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista painottaa ennaltaehkäisyä ja avopalveluita. Päivätoiminnan tarkoituksena on täydentää muita avopalveluita tukemalla asiakkaitaan ja heidän omaisiaan siten, että kotona pystyttäisiin asumaan mahdollisimman pitkään. Tutkimus on kvalitatiivinen ja se on toteutettu haastattelemalla Ikäkeskuksen Sepänkyläntien toimipisteen päivätoiminnan käyttäjiä. Haastatteluja tehtiin sekä suomen- että ruotsinkielisille päivätoiminnan asiakkaille yhteensä kuusi (6) kappaletta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla, aineiston teemoittelun kautta. Päivätoimintaan osallistumista ja sen merkityksellisyyttä käsitellään analyysissä sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta neljän teeman kautta: yhteinen elämäntilanne, yhdessä tekeminen, yksinäisyyden lievittäminen ja eristäytyminen. Tutkimus osoittaa, että ryhmään kuuluminen ja toimiminen ryhmän jäsenenä koettiin tärkeänä. Vertaistuen saaminen omassa elämäntilanteessa auttoi jaksamaan ja antoi uskoa kotona selviämiseen. Vanhukset kokivat usein yksinäisyyttä toimintakyvyn heikkenemisen tai ystävien puutteen vuoksi ja päivätoiminta toi yksinäisiin viikkoihin vaihtelua ja rakennetta. Aistien heikentyminen rajoitti ryhmässä toimimista, jolloin keskustelu ja osallistuminen toimintaan saattoi vaikeutua. Vanhukset, joiden näkö, kuulo tai molemmat olivat merkittävästi heikentyneet, kertoivat eristäytymisen tunteesta, joka syntyi kun he eivät saaneet yhteyttä toisiin vanhuksiin tai hoitajiin. Eristäytymisen tunne ei kuitenkaan ollut jatkuvaa ja päivätoimintaan osallistuminen koettiin tärkeäksi. Päivätoiminta oli merkityksellistä myös tarkoituksellisuuden antajana eli se lisäsi vanhusten kokemusta elämän mielekkyydestä ja elämän arvoisuudesta; toiminta sosiaalisti ja piristi.