Nuoret ja hyvä kansalaisuus 2000-luvun taitteen Venäjällä
Tutkielmassa tarkastellaan kahdeksasluokkalaisten venäläisnuorten käsityksiä hyvästä kansalaisuudesta. Tutkielman aineistona toimivat kahdeksasluokkalaisten nuorten yhteiskunnallisia tietoja ja asenteita tarkastelleiden kansainvälisten CIVED 1999 ja ICCS 2009 -tutkimusten venäläisistä nuorista tuottamat aineistot. Ensimmäisenä tarkastellaan, miten nuorten käsitykset hyvän kansalaisen toiminnasta ovat muuttuneet vuosien 1999 ja 2009 välillä. Lisäksi vuoden 2009 aineiston perusteella tarkastellaan minkälaista kansalaisuutta nuorten käsitykset hyvän kansalaisen toiminnasta ilmentävät ja mitkä taustatekijät näihin käsityksiin vaikuttavat.
Kansalaisuus käsitetään tutkielmassa erityisesti osallistumisena sen jäsenyyden kohteena olevan poliittisen yhteisön toimintaan. Tässä tapauksessa yhteisöksi on määritelty venäläinen yhteiskunta ja Venäjän liittovaltio. Venäjän lähihistoria toimii tutkielman kontekstina, joten sitä käydään läpi erityisesti 1990- ja 2000-lukujen osalta. Tutkielmassa pohditaan sekä yleisesti yhteiskunnallisten tapahtumien että tarkemmin eri sosialisaatiotekijöiden vaikutuksia nuorten käsityksiin hyvästä kansalaisuudesta.
Tutkimuksen analyysimenetelminä käytetään ristiintaulukointia, faktorianalyysiä ja lineaarista regressioanalyysiä. Tuloksista havaitaan venäläisten kahdeksasluokkalaisten nuorten pitävän perinteistä poliittista toimintaa huomattavasti tärkeämpänä vuonna 2009 kuin vuonna 1999. Tarkempi perehtyminen vuoden 2009 aineistoon osoittaa, että nuorten käsitykset hyvästä kansalaisuudesta voidaan tiivistää kolmeksi ulottuvuudeksi, joita ovat kuuliaisuus, aktiivisuus ja perinteinen poliittisuus. Sosialisaatiotekijöiden avulla nuorten kansalaisuuskäsityksiä onnistutaan selittämään kohtuullisesti, pääpaino tulkinnoissa on kuitenkin yhteiskunnassa ja maan hallinnossa tapahtuneilla muutoksilla.
Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että Venäjän nykyhallinto on onnistunut sosiaalistamaan nuoret erityisesti kuuliaisuuden normiin, mikä näkyy esimerkiksi maan hallinnon kunnioittamisen pitämisessä tärkeänä ja valtion voimakkaasti kontrolloiman median seuraamisena. Kuuliaisuuden lisäksi myös perinteinen poliittisuus on nähtävissä maan hallinnolle suotuisana kansalaisuuden normina. Kaoottisen 1990-luvun jälkeen venäläiset nuoret vaikuttavat arvostavan vakautta, jonka nykyhallinto on onnistunut maahan tuomaan. Samanaikaisesti nuoret ovat sisäistäneet myös käsityksen, jonka mukaan kansalaisen tulee aktiivisesti toimia ympäristön ja ihmisten hyväksi. Tietyin varauksin tämä aktiivisuuden normi voidaan nähdä kriittisenä suhtautumisena maan hallintoon.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kansalainen vai äitikansalainen : naisten kansalaisuuden ja äitiyden yhteenkietoutumisesta
Elomäki, Anna (2005)Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, kuinka äitiys on kautta historian liitetty naisten kansalaisuuteen, niin poliittisen teorian kuin feministisen poliittisen teorian keskusteluissa, naisten järjestäytymisen ja kansalaistumisen ... -
Kremlin ja kukkaron ehdoilla : journalistiopiskelijoiden käsityksiä journalismin roolista ja etiikasta Venäjällä vuonna 2012
Airola, Laura (2013)Tämä pro gradu -työ käsittelee journalismia Venäjällä. Tutkielmassa keskitytään erityisesti journalistin yhteiskunnallisen roolin ja journalismietiikan tarkasteluun. Aineistona ovat moskovalaisten journalistiopiskelijoiden ... -
Vihollinen keskuudessamme : maiden saksalaisista käyty lehdistökeskustelu Britanniassa, Suomessa ja Venäjällä ensimmäisen maailmansodan alusta loppukesästä 1914 Lusitanian uppoamiseen toukokuussa 1915
Havu, Tapio (2018)Saksasta tuli vihollisvalta Britannialle, Venäjälle ja Suomelle Venäjän osana ensimmäisen maailmansodan sytyttyä. Tutkielmassa analysoin Britannian, Venäjän ja Suomen lehdistön suhtautumista maansa saksalaisvähemmistöön ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.