Jaettu hymyily osana terapeuttista vastaamista pettymyksen käsittelyssä : pariterapiatapaus dialogisesta näkökulmasta

Abstract

Terapeutin ja asiakkaan välisen kehonkielen synkronian on yhä useammassa tutkimuksessa nähty olevan yhteydessä terapeuttiseen allianssiin ja hoidon tuloksellisuuteen. Kehonkielen tasolla esimerkiksi lapsi-vanhempi -suhteessa näkyvä vuorovaikutuskumppaneiden jatkuva mukautuminen toisiinsa voidaan ymmärtää samalla tavalla kehämäisenä kuin dialogisen näkökulman kuvaama vastaamisen kehä. Jokainen ilmaus saa merkityksensä ainoastaan sille annetusta vastauksesta, jolloin dialoginen keskustelu mahdollistaa uusien merkitysten rakentumisen vuorovaikuttajien välillä. Tässä tutkimuksessa nonverbaalista synkroniaa huomioitiin jaetun hymyilyn tasolla, osana dialogisesta näkökulmasta tarkasteltua terapeuttista vastaamista. Yhteisten, jaettujen hymyhetkien taustalla on aiempien teorioiden mukaan nähty olevan tunteensäätelyyn liittyviä funktiota. Dialogia analysoitiin monitoimijaisessa pariterapiatilanteessa asiakkaiden ilmaisemaan pettymykseen liittyen. Kyseessä oli laadullinen tapaustutkimus yhden pariskunnan psykoterapiasta,josta saatua aineistoa analysoitiin Dialogical Methods for Investigations of Happening of Change -menetelmällä dialogisuuden osatekijöiden havaitsemiseksi, sekä jaettuja hymyjä prototyyppisten affektiivisten mikrosekvenssien -teoriaan ja sen esittämiin funktioihin peilaten. Tarkastelun kohteeksi valikoituivat episodit, joissa asiakkaat ilmaisivat pettymystään yhtäältä läsnä olevaa terapeuttia kohtaan, allianssikatkoksen tapaan, sekä toisaalta ei läsnä olevia läheisiään kohtaan. Huomiota haluttiin kiinnittää myös kahden terapeutin yhteiseen työskentelyyn monitoimijaisessa terapiatilanteessa. Tulosten mukaan dialogisuutta osoitettiin sanallisen tason lisäksi nonverbaalisesti, tarjoten kuuntelua ja tunnetason uudelleenmuotoilua. Terapeuttisessa vastaamisessa huomioitiin eroja pettymyksen kohdistuessa läsnä olevaan tai ei läsnä olevaan toiseen. Jaettu hymyily ja eritasoinen osallistuminen siihen nähtiin selvästi osana vastaamista, ja tulokset tukivat osin aiempaa teoriaa hymyhetkien funktioista. Kahden terapeutin nonverbaalisessa vastaamisessa oli havaittavissa selviä eroja, kuten myös synkroniassa eri terapeutti-asiakas -parien välillä. Jatkossa tarvitaan lisätutkimusta liittyen synkronian ja allianssin muodostumisen yhteyteen sekä niiden yhteyttä välittäviin tai muokkaaviin tekijöihin monitoimijaisissa terapiatilanteissa.

Many recent studies concerning nonverbal communication and its interpersonal synchrony in a therapy setting have claimed there to be a correlation between this synchrony and the therapeutic alliance as well as the outcome of therapy. In the nonverbal level, the constant adapting to each other, that is seen e.g. between a baby and its primary caretaker, is an analogue to the infinite answering described in the dialogical view. Every utterance gains its meaning only from the answer given to it, and thus dialogical conversations enable the construction of new meanings in the space between the participants. In this study nonverbal synchrony was assessed in the form of shared smiling, as a part of dialogically observed therapeutic answering. According to previous theories shared moments of smiling serve for affection regulative functions through these interpersonal phenomena. In this qualitative case study, dialogue was analyzed in multiactor couples psychotherapy, during moments of disappointment expressed by the clients. The data gathered from one couple’s psychotherapy, was analyzed with Dialogical Methods for Investigations of Happenings of Change -method in order to observe the dialogical processes, and through Prototypical Affective Microsequences -theory and the functions it suggests in order to assess shared smiling. Sequences involving both disappointments towards absent close ones and towards a present therapist were included in the analysis. Interest was also brought to the ways of co-working of the two therapists. Results suggest that dialogical responding can, beyond the verbal level, also be shown nonverbally, with signals of listening and offering new options for facial emotion expression. These can be understood as reflective therapeutic responding, and differences were observed in this responding between the two different categories of disappointment. Shared smiling and different levels of participation to it were seen as a crucial component of this responding, and the results partly supported previous theory on them. Clear differences in the nonverbal responding of the two therapists were reported, as well as in the synchrony of distinct therapist-client -couples. In the future there is a need for further research concerning the connection between synchrony and alliance building, and the factors that mediate and moderate this connection in multiactor therapy situations.