Uusi Tuntematon : Rauni Mollbergin ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan ensi-illan aikainen vastaanotto
Published in
Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisujaDate
1987Tutkimuksessa tarkastellaan Rauni Mollbergin ohjaaman Tuntemattoman sotilaan vastaanottoa. Tutkimusta varten haastateltiin Tuntemattoman sotilaan uuden elokuvaversion katsojia ensi-illan jälkeen joulukuussa 1985 Helsingissä ja Jyväskylässä. Lisäksi tutustuttiin elokuvaan liittyneeseen lehtikirjoitteluun puolen vuoden ajan. Uuden elokuvan reseptiota verrataan alkuperäisen romaanin sekä Edvin Laineen ohjaaman vanhan Tuntemattoman vastaanottoon.
Julkaisussa on englanninkielinen tiivistelmä.
Publisher
Jyväskylän yliopistoISBN
978-951-39-5768-1ISSN Search the Publication Forum
0782-8632Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
”Ketkä ovat ne ”me”, jotka kertovat ”väärää” kertomusta vuonna 2017? Minä en sitä ainakaan tee.” : Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvasta (2017) käyty keskustelu ja menneisyyspoliittinen puhe
Aaltonen, Iisa (2020)Tutkimuksessa tarkastellaan Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattomaan sotilas -elokuvan (2017) ympärillä käydystä keskustelusta noussutta menneisyyspoliittista puhetta. Elokuva oli kolmas elokuvasovitus Väinö Linnan romaanista ... -
Vastaanottajan punainen lanka : fenomenologis-kognitiivinen näkökulma kaunokirjallisen teoksen ja elokuvan reseptioon
Haverinen, Eeva-Kaisa (2004) -
Elokuvan Rukajärven tie lehdistövastaanotto Suomessa
Vuorinen, Mari (2004)