Lapsiperheiden köyhyys : köyhyyskirjoituskilpailuun osallistuneiden vanhempien kertomuksia pienituloisuudesta
Tutkielma käsittelee suomalaisten lapsiperheiden köyhyyttä. Tutkielman tehtävänä on tarkastella, millaisena köyhyys näyttäytyy perheiden arjessa vanhempien kuvaamana. Lähestyn lapsiperheiden köyhyyttä eri teemojen kautta, joita ovat köyhyyden ilmeneminen arkipäivässä, köyhyyteen johtaneet tapahtumat sekä köyhyyden mahdollisen päättymisen edellytykset.
Lapsiperheiden köyhyys on moninkertaistunut Suomessa 1990-luvun laman jälkeen. Taloudellista köyhyyttä voidaan mitata objektiivisesti esimerkiksi tietyn tulotason alittamisena. Sitä voidaan arvioida myös subjektiivisesti ihmisen omana kokemuksena. Tutkielmassani käytän subjektiivista köyhyyden määritelmää. Tarkoitan köyhyydellä vanhempien omaa arviota siitä, että rahaa on liian vähän.
Käytän aineistoa nimeltä Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailu 2006, joka kerättiin vuonna 2006 kirjoituskilpailun avulla. Rajasin aineistosta tähän työhön 78 lapsiperheen vanhemman kirjoittamaa vapaamuotoista tekstiä, joissa kirjoittajat käsittelivät pienituloisuutta, köyhyyttä ja rahan riittämättömyyttä. Tutkielman analyysimenetelmänä on sisällönanalyysi ja tieteenfilosofisena viitekehyksenä sosiaalinen konstruktionismi.
Lapsiperheiden köyhyys näyttäytyy aineiston valossa monitahoisena niin aineellisena kuin henkisenäkin rasitteena arjessa. Taloudellinen köyhyys aiheuttaa perheissä jatkuvaa tinkimistä, hankintojen priorisointia ja tarpeellisista hyödykkeistä luopumista. Rahavaikeudet aiheuttavat vanhemmille henkistä kuormitusta ja stressiä, ja he saavat osakseen ympäristön syyttävää suhtautumista. Ympäristön köyhyyssyytökset kohdistuvat usein yksilöön, jolloin köyhyyttä pidetään itse aiheutettuna. Eri syistä johtuva työelämän ulkopuolisuus on merkittävä taustatekijä köyhyydelle. Siitä irtautuminen on haastavaa, ja köyhyyden päättyminen tapahtuu useimmiten työn kautta. Köyhyys kytkeytyy osaksi vanhempien muodostamaa käsitystä itsestään yksilöinä ja vanhempina, sillä rahavaikeudet aiheuttavat uhan minuudelle. Vanhemmat pyrkivät rakentamaan itsestään ja vanhemmuudestaan hyvää käsitystä erottautumisen avulla. He haluavat erottautua laajemmasta huono-osaisuudesta korostamalla omaa kykyään selviytyä ja tuntevat tyytyväisyyttä elämäänsä rahavaikeuksien ulkopuolella. Vanhempien selviytymistä tukevat lasten olemassaolo, oma jaksaminen ja aktiivinen toimijuus arkielämässä.
...
Muu nimeke
Köyhyyskirjoituskilpailuun osallistuneiden vanhempien kertomuksia pienituloisuudestaMetadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Köyhät ritarit : luottamus köyhyyskirjoituskilpailuun osallistuneiden lapsiperheiden vanhempien kirjoituksissa
Liikanen, Sanna-Liisa (2017)Ammatillisen lisensiaatintutkimuksen tehtävänä on selvittää, mihin köyhien lapsiperheiden vanhemmat luottavat. Tutkimuksessa luottamus määritellään arjessa toimimista helpottavana suhteena, kuten esimerkiksi koettuna tukena ... -
Nuorten kokemuksia kasvamisesta vähävaraisessa perheessä
Asunen, Marjo-Riitta (2018)Tarkastelen maisterintutkielmassani nuorten kokemuksia kasvamisesta vähävaraisessa perheessä, millaista arkea nuoret kuvailevat ja miten vähävaraisuus vaikuttaa nuoren toimijuuteen ja sosiaaliseen identiteettiin. ... -
Varhaiserityisopettajien kuvauksia lapsiperheiden arjesta
Kangasmetsä, Niina; Vartiainen, Sari (2017)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten varhaiserityisopettajat kuvaavat 2010-luvun lapsiperheiden arkea. Näkemyksemme mukaan varhaiserityisopettajien kuvaukset lapsiperheistä kertovat heidän käsityksistään ja ... -
Neljä neuvokasta perhettä - neljä erilaista tapausta : tutkimus suomalaisten lapsiperheiden arkielämästä ja liikkumiseen vaikuttavista tekijöistä
Salo, Anna (2015)Anna Salo (2015). ”Neljä neuvokasta perhettä – neljä erilaista tapausta”: Tutkimus suomalaisten lapsiperheiden arkielämästä ja liikkumiseen vaikuttavista tekijöistä. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, liikunnan ... -
Prekaarissa työmarkkina-asemassa työskentelevien naisten kokemukset köyhyydestä
Järvinen, Mari (2020)Tutkielmassa tarkastellaan prekaarissa työmarkkina-asemassa työskentelevien naisten subjektiivisia kokemuksia köyhyydestä. Tutkielman tehtävänä on selvittää, millaisena köyhyys näyttäytyy työssäkäyvien naisten arjessa ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.