Koira-avusteinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa : "pieniä rapsutuksia ja hännänheilautuksia"
Päivämäärä
2014Tiivistelmä. Alasorvari, Vilja & Hopiavuori, Annika. 2014. KOIRA-AVUSTEINEN PEDAGOGIIKKA VARHAISKASVATUKSESSA. ”Pieniä rapsutuksia ja hännänheilautuksia”. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto. 98 sivua + liitteet.
Tutkimuksen kohteena oli koira-avusteinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa. Koirien käyttö kasvatustyön apuna on Suomessa vielä harvinaista eikä kansainväliselläkään ta-solla ole tehty paljon tutkimusta eläinavusteisesta työskentelystä päiväkodissa. Aihe on ajankohtainen ja melko tuntematon, joten siitä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Tutkimuk-sen tehtävänä oli selvittää, millainen suhde lapsilla on päiväkotikoiriin ja millaisia rooleja koirilla on päiväkodin toiminnassa. Tavoitteena oli luoda kuvaa yhden päiväkodin toteuttamasta koira-avusteisesta pedagogiikasta. Näin pyrittiin lisäämään tietoa koira-avusteisesta työskentelystä ja sen mahdollisuuksista varhaiskasvatuksessa.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa oli myös etnografisen tutkimuksen ja tapaustutkimuksen piirteitä. Kohderyhmänä oli päiväkoti, jonka toiminnassa oli päivittäin mukana kaksi päiväkotikoiraa. Aineisto kerättiin havainnoimalla päiväkodin toimintaa kymmenenä päivänä sekä kahdella päiväkodin työntekijöiden pareittain toteu-tetulla teemahaastattelulla. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin päiväkodilta saatuja koira-avusteisuuteen liittyviä dokumentteja. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen si-sällönanalyysin keinoin.
Tutkimus osoitti, että lasten suhde päiväkotikoiriin oli monipuolinen ja muuttunut ajan myötä. Lapset muodostivat koiriin merkityksellisiä suhteita ja olivat kiinnostuneita niis-tä. Suhde sisälsi tunteita ja paljon fyysistä kontaktia koiriin. Vaikka lasten ja koirien suhde oli tasavertainen ja kaverillinen, lapset olivat myös dominoivia koiriin nähden. Toisinaan lapset suhtautuivat koiriin kuitenkin neutraalisti ja kaipasivat myös omaa rauhaa.
Koirilla oli monia erilaisia rooleja päiväkodin toiminnassa. Koirat olivat ennen kaikkea luonnollinen osa arkea, ilman määriteltyjä tehtäviä. Koirat laskettiin päiväkodin työnte-kijöiksi. Ne toimivat vastaanottajina ja tervehtijöinä lasten ja heidän perheidensä saapu-essa, tilanteiden rauhoittajina, hauskuuttajina, onnistumisen kokemusten sekä eläinko-kemusten mahdollistajina, puheenaiheena ja yhteisen tekemisen kohteena. Lisäksi ne olivat hellyyden tarjoajia ja vastaanottajia sekä leikkikavereita lapsille. Koirat myös olivat opettajina lapsille ja edistivät kasvattajien työhyvinvointia. Monien myönteisten roolien lisäksi ne toivat myös joitain haasteita päiväkodin arkeen.
Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä koira-avusteisella pedagogiikalla olevan paljon mahdollisuuksia lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisessa varhaiskasva-tusympäristössä. Tutkimuksen myötä ammattikasvattajat, vanhemmat sekä muut aiheesta kiinnostuneet saavat uutta tietoa siitä, miten koira-avusteisuus voi toteutua varhais-kasvatuksessa. Lisäksi tutkimuspäiväkoti voi saadun tiedon avulla kehittää omaa koira-avusteista pedagogiikkaansa edelleen.
Asiasanat: eläinavusteinen työskentely, eläinavusteinen pedagogiikka, ihmisen ja eläi-men välinen suhde, koira, varhaiskasvatus
Keywords: animal-assisted interventions, animal-assisted pedagogy, human-animal bond, dog, early childhood education
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Opiskelijoiden ja opettajien kokemuksia koira-avusteisesta yliopistopedagogiikasta
Leppälä, Noora; Viinikainen, Vilma (2020)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opiskelijoiden ja opettajien kokemuksia koira-avusteisesta yliopistopedagogiikasta. Selvitimme, mitkä asiat yliopistokontekstissa tapahtuneessa koira-avusteisessa opetuksessa olivat ... -
Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa
Hasselblatt, Satu (2023)Tässä työssä tutkittiin taidekasvatusosaamista varhaiskasvatuksessa. Lähes jokainen suomalainen lapsi kuuluu varhaiskasvatukseen. Viimeistään esikouluikäisenä varhaiskasvatus tavoittaa kaikki suomalaiset lapset. Taidekasvatus ... -
Digitaaliset portfoliot varhaiskasvatuksessa
Alanko, Mimmu; Kankaanranta, Marja; Mehtälä, Saana (Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2020)Miltä kuulostaa väline, jolla voidaan varhaiskasvatuksessa lisätä lasten osallisuutta oman oppimisensa suunnittelussa ja arvioinnissa, tukea lapsen monipuolista kasvua ja kehitystä sekä edistää päiväkodin ja vanhempien ... -
Luokanopettajien kokemuksia koira-avusteisesta pedagogiikasta yleisopetuksen luokassa
Mäkelä, Jaana (2023)Pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja ymmärtää luokanopettajien kokemuksia koira-avusteisesta pedagogiikasta yleisopetuksen luokassa sekä tarkastella niiden merkityksiä heille itselleen sekä oppilaille, opettajien ... -
Sukupuolisensitiivinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa : tapaustutkimus sukupuolen vaikutuksista päiväkodin toimintakulttuurissa
Honkanen, Janna (2024)Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miten sukupuolisensitiivisyys näkyy varhaiskasvatuksen pedagogiikassa; sen suunnittelemisessa, toteuttamisessa, arvioimisessa ja kehittämisessä yhdessä suomalaisessa päiväkodissa. Tavoitteena ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.