Monikielisten lukiolaisnuorten kielelliset elämäkerrat ja identiteetit - kerronnallinen haastattelututkimus

Abstract

Kansainvälisen muuttoliikkeen ja globalisaation myötä suomalainen yhteiskunta ja koulumaailma on monikielistynyt huomattavasti. Ihmiset asuvat elämänsä aikana monenlaisissa kieliympäristöissä, ja heidän kielenkäyttönsä ja kielellinen identiteettinsä muodostuu ja muovautuu monien eri kielten ja varianttien yhteisvaikutuksessa. Opetussuunnitelman perusteissa suomi toisena kielenä (S2)-opetuksen tavoitteeksi mainitaan oppilaan moni-kielisen identiteetin tukeminen yhteistyössä oman äidinkielen opetuksen kanssa (OPH 2004). Tässä tutkimuksessa olen tarkastellut S2-oppimäärää opiskelevien lukiolaisnuorten kielellisiä elämäkertoja ja kielellisiä identiteettejä suhteessa etnisyyteen, kulttuuriin ja koulun tarjoamaan S2-opiskelijan identiteettiin. Aineistoni koostui viiden S2-oppimäärää lukiossa opiskelevan nuoren kerronnallisesta haastattelusta, jossa huomio kiinnittyi eri kielten rooleihin ja merkityksiin nuoren elämässä. Analysoin aineistoa dialogisen käsitysanalyysin (Aro 2009) keinoin kiinnittäen huomiota erityisesti nuorten ilmaisemiin subjektiasemiin sekä puheessa kuuluviin autoritatiivisiin ääniin.

Kaikki tutkimukseni viisi informanttia edustivat eri kielellistä ja etnistä ryhmää, ja aikuisuutta lukuunotta-matta myös kaikki maahanmuuton eri ikävaiheet olivat edustettuina. Informanttieni keskenään erilaiset taustat toivat hyvin esille S2-opiskelijoiden keskuudessa vallitsevan laajan heterogeenisyyden sekä maahanmuuttoiän vaiku-tuksen kielellisen ja etnisen identiteetin muodostumiseen. Tutkimuksesta selvisi, että monikielisten nuorten kielitilanteita ja -identiteettejä ei voida tarkastella yksikielisesti arvottuneesta näkökulmasta, jonka mukaan jokaisella olisi selkeästi yksi äidinkieli. Eri kielillä oli opiskelijoille erilaisia merkityksiä ja käyttötarkoituksia, ja niihin ilmaistiin toisinaan vahvaa sitoutumista ja toisinaan ulkopuolisuutta. Ulkopuolisuuden tunnetta aiheuttivat etenkin kielitaidon puutteet sekä ensikielessä että suomen kielessä, sillä nuoret rinnastivat usein etnisen identiteetin ja kielitaidon. Äidinkielen käsitteeseen nuoret yhdistivät vahvasti periytyvyyden, mutta kompetenssista puhuttaessa käsite osoittautui ongelmalliseksi, koska jotkut haastateltavat osasivat suomea paremmin kuin äidinkieltään. Nuoret saattoivat kuitenkin määritellä itsensä osaksi etnistä ryhmäänsä kielitaidosta riippumatta. Kuulumisen merkkinä pidettiin etenkin sukujuuria ja kulttuurisia tapoja, joita nuoret kuitenkin myös arvioivat kriittisesti ja tekivät valin-toja niiden suhteen. Nuoret olivat tietoisia erilaisista kulttuurisista viitekehyksistä ja mukauttivat käyttäytymistään tilanteen mukaan.

Koulu otti nuorten monikielisyyden huomioon tukemalla suomen kielen kehitystä, mutta nuorten monikieliset repertoaarit jäivät huomiotta. Englanninkielistä informanttia lukuun ottamatta nuoret eivät nähneet äidinkieltään Suomessa arvokkaana resurssina, vaan sen merkitys liittyi pääosin henkilökohtaisiin sukulaissuhteisiin ja etni-seen identiteettiin. S2-opiskelijuus tuntui kantavan informanttien mielissä jonkin verran ajatusta huonommuudesta ja osaamattomuudesta, mikä ei välttämättä vastannut heidän omaa kokemustaan kielitaidostaan. Kokemukset suomi äidinkielenä -opetukseen osallistumisesta yläkoulussa olivat olleet positiivisia ja voimauttavia. Monet kuitenkin tunnistivat lukiossa tarpeensa S2-opetukselle ja olivat siihen tyytyväisiä.