Käyttäjäkeskeisen suunnittelun integrointi ketterän kehittämisen prosessiin ja rooleihin
Mattila, Petri
Käyttäjäkeskeisen suunnittelun integrointi ketterän kehittämisen prosessiin ja rooleihin
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2014, 28 s.
Tietojärjestelmätiede, kandidaatin tutkielma
Ohjaaja: Leppänen, Mauri
Viime vuosikymmenen aikana ohjelmistokehityksessä on tapahtunut suuria edistysaskeleita. Erityisesti ketterät kehittämismenetelmät ovat kasvattaneet suosiotaan. Yksi tärkeimmistä ketterien menetelmien periaatteista on asiakkaan tarpeiden tyydyttäminen. Lisäksi tuotteen käyttöliittymän tulee olla helposti käytettävä. On kuitenkin todettu, että ketterät menetelmät eivät välttämättä itsessään kykene varmistamaan ohjelmistojen käytettävyyttä. Alan kirjallisuudessa on tutkittu tapoja, joilla voitaisiin yhdistää ketterän kehittämisen ja käyttäjäkeskeisen suunnittelun parhaimpia puolia. Tämän tutkielman tarkoituksena on muodostaa lukijalle käsitys ketterästä kehittämisestä, käyttäjäkeskeisestä suunnittelusta sekä niiden integroimisesta. Työssä keskitytään yleisimpiin ketteriin menetelmiin, Scrumiin ja XP:hen, sekä niiden prosesseihin ja rooleihin. Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää sellaisissa ohjelmistoprojekteissa, joissa ketterien menetelmien lisäksi halutaan korostaa käytettävyyden näkökulmaa.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Käyttäjäkeskeisen suunnittelun integrointi ketteriin kehitysmenetelmiin
Jäppinen, Lotta (2020)Käytettävyydestä on tullut tärkeä menestystekijä kilpailevilla ohjelmistomarkkinoilla. Kuitenkaan suosiossa olevat ketterät kehitysmenetelmät eivät huomioi järjestelmiä kehittäessä tarpeeksi niiden käytettävyyden kehittämistä. ... -
Koronaviruspandemian aikainen etätyö ketterän kehityksen ohjelmistoyrityksissä
Lappalainen, Iina (2022)Koronaviruspandemia on pakottanut monet yhteiskunnan osa-alueet muuttamaan toimintaansa. Näin on myös ketteriä menetelmiä käyttävien ohjelmistoyritysten osalta. Ketterä kehitys ja hajautettu kehitys ovat molemmat jatkuvasti ... -
Ketterän lähestymistavan soveltuvuus tuotelinjapohjaiseen ohjelmistokehitykseen
Raunismaa, Heikki (2012) -
Kaivosteollisuuden digitaalisen alustan käytettävyys ja käyttäjäkeskeinen suunnittelu
Junkkarinen, Elli (2023)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on osoittaa käytettävyystestauksen ja käyttäjäkeskeisen suunnittelun työskentelytapojen tärkeyttä kaivosteollisuuden kohdeorganisaation ketterälle ohjelmistokehitystiimille ...