Yliopistotyön kirot ja tähtihetket : kuinka kehittää hyvinvointia akateemisessa työssä?
Tulosvastuu ja voimavarojen vähyys ovat ajaneet yliopistojen tutkijat ja opettajat tilanteeseen, jossa aikaa ei tunnu riittävän vaativalle akateemiselle työlle. Työ ei suju ja työpahoinvointi valtaa alaa.
Teoksessa tarkastellaan Helsingin ja Joensuun yliopistojen tapausanalyysien pohjalta näitä työhyvinvoinnin kysymyksiä esittäen samalla kehittämisehdotuksia. Ehdotuksia ei tule ymmärtää uusiksi vaatimuksiksi entisten lisäksi vaan enemmänkin välineiksi saattaa perustyö kunniaan.
Erittelyn pääpaino on henkilökunnan kokemuksissa ja akateemisen työyhteisön uhkia mutta myös mahdollisuuksia tarjoavan ominaislaadun puntaroinnissa.
Esitys soveltuu luettavaksi sekä työelämän tutkijoille että työhyvinvoinnin kehittämistehtävissä työskenteleville; mutta myös kaikille akateemisen työn puurtajille eli tavallisille tutkijoille ja opettajille ja näiksi aikoville.
Julkaisija
Jyväskylän yliopistoISBN
952-5478-98-XISSN Hae Julkaisufoorumista
1238-8025Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- SoPhi [154]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Kyllä opettajan työ olisi mahdotonta jaksaa ilman työkavereiden tukea!" : tutkimus liikunnanopettajien työssä jaksamisesta
Salonen, Johanna; Syvänen, Anne (2009) -
Meaningful Work Protects Teachers’ Self-Rated Health under Stressors
Minkkinen, Jaana; Auvinen, Elina; Mauno, Saija (Journal of Positive School Psychology, 2020)A sense of meaningfulness is one of the most sought?after work characteristics which has been associated with employees’ well-being. This study explored whether meaningful work enhances self-rated health in challenging ... -
”Toivoisin nykyaikaista pomoa!” : johtajuus kouluyhteisön hyvinvointia rakentamassa
Haatainen, Jenny; Kohvakka, Kaisa (2022)Kouluhyvinvointia edistetään Suomen peruskouluissa yhteisöllisen hyvinvointityön avulla. Hyvinvointia vahvistavan toimintakulttuurin muodostuminen vaatii kouluorganisaation yhtenäisiä käytänteitä, joissa johtajalla on ... -
Rehtoreiden näkemyksiä koronapandemian vaikutuksista työhön ja työhyvinvointiin
Salminen, Inka; Ikonen, Valentin (2022)Tässä tutkimuksessa tutkittiin, miten rehtorit kokevat koronapandemian vaikuttaneen heidän omaan ja johtamansa koulun henkilöstön työhön ja työhyvinvointiin. Selvitimme lisäksi, mikä rehtoreita auttaa jaksamaan ... -
Työilmapiiri, työntekijöiden hyvinvointi ja muutoksen mahdollisuus
Nakari, Maija-Liisa (Jyväskylän yliopisto, 2003)Työilmapiirin on osoitettu olevan yhteydessä henkilöstön hyvinvointiin, organisaation tuloksellisuuteen sekä henkilöstön ja asiakkaiden kokemaan palvelun laatuun. Maija Nakarin väitöstutkimuksen mukaan työn kuormittavuuden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.