Rahan ja vallan sivut : talousjournalismin puhujat ja diskurssit Helsingin Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Etelä-Saimaassa

Abstract

Hyvälle talousjournalismille on tarvetta, sillä rahan liikkeet vaikuttavat ihmiskohtaloihin Pihtiputaalta Ateenaan. Millaista suomalainen talousjournalismi on, ja kenen ehdoilla sitä tehdään? Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, ketkä suomalaisessa talousjournalismissa pääsevät ääneen ja millaisissa rooleissa. Millaisia puhetapoja eli diskursseja puhujista käytetään? Analysoin työssäni Helsingin Sanomien, Keskisuomalaisen ja Etelä-Saimaan taloussivujen pää- ja kakkosjuttuja lokakuun 2010 ajalta. Työn teoreettisena viitekehyksenä kulkee kansalaisjournalistinen kritiikki. Se pyrkii journalismin lähdekäytäntöjen painopisteen vaihtamiseen. Taustalla on ajatus siitä, että journalismi lähinnä välittää kansalaisille eliitin sisäisiä keskusteluja. Se ei tarjoa tavallisille ihmisille mahdollisuutta aktiiviseen osallistumiseen muuten kuin äänestäjinä. Talousjournalismin puhujien tutkimisessa olen käyttänyt metodina määrällistä sisällön erittelyä. Työn laadullinen osuus, puhujien representaatioiden tulkitseminen, perustuu Norman Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin yksinkertaistettuun mallin. Sisällön erittelyssä selvisi, että kaikissa kolmessa lehdessä ylivoimaisesti eniten ääneen pääsivät yritysjohtajat: Keskisuomalaisessa ja Etelä-Saimaassa noin kolmannes puhujista oli johtajia, Helsingin Sanomissa neljännes. Merkittävin ero lehtien väliltä löytyi suhtautumisessa yrittäjiin. Keskisuomalaisessa ja Etelä-Saimaassa yrittäjät olivat yksi isoimmista puhujaryhmistä, mutta Helsingin Sanomissa yrittäjien osuus lähteistä oli vain 0,7 prosenttia. Tavalliset ihmiset ja työntekijät pääsivät parhaiten ääneen Etelä-Saimaassa ja huonoiten Keskisuomalaisessa. Taloussivujen kirjoittelu painottui maakuntalehdissä oman maakunnan ja kotimaan talouteen, kansainvälisten asioiden jäädessä vähemmälle huomiolle. Helsingin Sanomien talousjutuista puolestaan peräti reilusti yli puolet käsitteli kansainvälistä taloutta. Lähteisiin suhtauduttiin kaikissa lehdissä lähtökohtaisesti myönteisessä sävyssä. Ainoa kriittisempi puhetapa oli yritysjohtajista maalattu konnadiskurssi, joka sekin kohdistui ennen kaikkea ulkomaalaisiin johtajiin. Aineistostani löytyneet yrittäjyyden representaatiot olivat myönteisiä ja kunnioittavia. Yrittäjyys kehystettiin lehdissä unelmaksi, menestystarinaksi, vapaaksi ammatiksi, ylpeyden aiheeksi, omaksi valinnaksi ja kovaksi työksi. Tavalliset ihmiset nähtiin lehdissä kuluttajina, työntekijöinä, työpaikkojen puolustajina, vertailukohteina, mahdollisuuksiin tarttujina ja itsensä kehittäjinä. Yritysjohtajien diskurssit tiivistyivät vallan ja sen käytön ympärille. Johtajat nähtiin lobbareina, toimialansa asiantuntijoina, joukkueen kapteeneina ja roistoina. Työni osoittaa, että käsitys talousjournalismin eliittilähtöisyydestä pitää paikkansa. Tavallisten ihmisten haastattelemiseen liittyy edelleen hyvin vahvasti vaatimus siitä, että haastateltavalla täytyy olla henkilökohtainen kokemuksellinen suhde jutun aiheeseen.