"Isyys on kuin hento verso..." : isätoiminta suomalaisissa järjestöissä ja isyyden muuttuminen järjestötyöntekijöiden kokemuksissa
Tutkielmassa tarkastelen isyyden muuttumista Suomessa sekä selvitän millaista isätoimintaa kolmas sektori tarjoaa. Isätutkimus on suhteellisen uusi tieteenala, joten tutkimuksia aiheesta on vähän. Samoin isätoiminta järjestöissä on vasta aluillaan, joten tutkimustietoa niistä ei ole. Siksi päätin tarttua ajankohtaiseen ja tärkeään aiheeseen.
Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, joka on toteutettu teemahaastattelua tutkimusmenetelmänä käyttäen. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan isätyöntekijän haastatteluista neljästä eri järjestöstä. Haastattelut tehtiin kesä-syyskuussa 2009. Työntekijät olivat 31-48-vuotiaita miehiä ja naisia, joiden haastatteluissa nousseita ajatuksia ja teemoja olen analysoinut.
Isyys on muuttunut Suomessa oleellisesti. Taloudellisen turvan tuojasta on tullut hoivaisä, joka huolehtii lapsista ja kodista yhtälailla äidin kanssa. Isyyden muutokseen ovat vaikuttaneet yhteiskunnan, kulttuurin, kuin myös ilmapiirin muutos. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut isien ja äitien ajattelussa, parisuhteen sisällä. Sukupuolten perinteiset roolit pyritään siirtämään sivuun aiempien sukupolvien vastusteluista huolimatta, jotta vanhemmat voisivat tehdä parhaimmat mahdolliset päätökset perheen hyvinvoinnin kannalta.
Isyyden tukeminen koetaan tärkeäksi ja järjestöt ovat lähteneet paikkaamaan yhteiskunnan hidasta reagointikykyä tarjoamalla isätoimintaa. Isätoiminnan perustana on toiminnallinen tekeminen lasten kanssa, mutta myös isäryhmille on kysyntää. Isätoimintaa järjestävät järjestöt ovat pääasiallisesti lastensuojelujärjestöjä, jolloin isätoimintakin perustuu lasten hyvinvoinnin edistämiseen. Alkoholi ja liiallinen työnteko nähdään uhkana isän ja lapsen suhteen kehittymiselle. Isätyötä tehdään myös isän lähtökohdista, jolloin keskitytään parisuhteen ja perheen positiivisiin mahdollisuuksiin. Järjestöjen työntekijät kokevat tekevänsä tärkeää pioneerityötä, joka uutuudessaan on sekä erittäin palkitsevaa, että haastavaa.
...
Alternative title
Isätoiminta suomalaisissa järjestöissä ja isyyden muuttuminen järjestötyöntekijöiden kokemuksissaKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29104]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kolmannen sektorin työvalmentajat
Huuhka, Teija (2011)Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella kolmannella sektorilla työskentelevien työval-mentajien roolia eri järjestöissä. Tarkoituksena on selvittää, voidaanko näitä työvalmenta-jia verrata enemmän vertaistoimijoihin vai ... -
Nuorten, valtion vai markkinoiden asialla? : nuorisojärjestöjen hybridit toimintalogiikat
Laitinen, Hanna (Jyväskylän yliopisto, 2018)Finnish third-sector organizations (TSOs) have typically been characterized by ideal-typical features such as uniting people as members, working voluntarily, promoting civic ideals, being independent of the state, and ... -
Negotiating autonomy in the public sector and nonprofits “collaborations” in politically contested fields
Caló, Francesca; Numerato, Dino; Bontenbal, Ilona; Kourachanis, Nikos; Scognamiglio, Fulvio (Wiley, 2023)Nonprofits are increasingly involved in cross-sectoral collaborations with the public sector. However, we know little about the dynamics behind these collaborations and what happens to them in politically contested fields ... -
Sosiaalinen pääoma ja luottamus
Ilmonen, Kaj (Jyväskylän yliopisto, 2000)