Psykologinen turvallisuus ja motivaatioilmasto alakoulun liikunnanopetuksessa

Abstract

Tässä tutkimuksessa selvitin, millaisiksi alakoulun oppilaat kokivat liikuntatuntiensa psykologisen turvallisuuden ja motivaatioilmaston ja ilmenikö kokemuksissa sukupuolten välisiä eroja. Lisäksi tutkin, miten motivaatioilmaston ulottuvuudet selittivät psyko-logista turvallisuutta. Psykologista turvallisuutta ei ole aiemmin tutkittu liikunnanope-tuksen yhteydessä, joten tutkimuksen tarkoituksena oli myös tuoda uusi käsite, ja sen myötä täysin uutta tietoa, liikuntapedagogiikan tutkimuskentälle.

Tutkimus oli osa Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitoksen ja opettajankoulu-tuslaitoksen syksyllä 2011 toteuttamaa Creative Physical Education -hanketta, joka poh-jautuu Quayn ja Petersin (2007, 2008) luomaan malliin. Tutkimusjoukko muodostui kahden jyväskyläläisen alakoulun 375 oppilaasta (174 tyttöä ja 201 poikaa). Oppilaiden kokeman psykologisen turvallisuuden ja motivaatioilmaston sekä sukupuolierojen selvittämiseksi käytin riippumattomien otosten t-testiä. Tutkimusmuuttujien väliset yhteydet selvitin Pearsonin tulomomenttikorrelaatiokertoimilla. Lineaarisen regressioanalyysin avulla tutkin psykologisen turvallisuuden selittymistä motivaatioilmaston ulottuvuuksilla.

Oppilaiden kokema psykologinen turvallisuus liikuntatunnilla oli korkealla tasolla ja oppilaat kokivat motivaatioilmaston erittäin vahvasti tehtäväsuuntautuneeksi. Sukupuol-ten välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja siten, että tytöt kokivat liikuntatuntinsa psykologisesti turvallisemmaksi kuin pojat, kun taas pojista liikuntatunnit olivat motivaatioilmastoltaan minäsuuntautuneempia kuin tytöistä. Motivaatioilmaston ulottuvuuksista sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja minäsuuntautunut motivaatioilmasto selittivät psykologisen turvallisuuden vaihtelusta tytöillä 35 % ja pojilla 28 %. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus oli sekä tytöillä että pojilla voimakkain psykologisen turvallisuuden selittäjä. Minäsuuntautuneen motivaatioilmaston yhteys psykologiseen turvallisuuteen oli molemmilla sukupuolilla negatiivinen. Motivaatioilmaston ulottuvuuksista suurin keskinäinen korrelaatio oli sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja autonomian välillä ja kaikki muuttujat olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä toisiinsa lukuun ottamatta minäsuuntautunutta motivaatioilmastoa.

Tulosten perusteella esitän, että liikuntatunnin psykologista turvallisuutta parantaakseen opettajan tulisi edistää ja tukea oppilaidensa sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kokemista. Lisäksi opettajan tulisi vähentää motivaatioilmaston minäsuuntautuneisuutta, joka tuloksissa osoittautui psykologista turvallisuutta heikentäväksi tekijäksi. Näin ollen tutkimus tarjosi uutta ja mielenkiintoista tietoa siihen, miten opettaja pystyy motivaatiotekijöiden avulla vaikuttamaan oppilaidensa psykologisen turvallisuuden tunteeseen.