Masennus ikäihmisten pitkäaikaisen laitoshoidon tarpeen ennustajana

Abstract

Masennuksen on todettu heikentävän ikäihmisten elämänlaatua ja toimintakykyä, mutta se jää usein havaitsematta ja siksi myös hoitamatta. Vakavaa masennusta on todettu esiintyvän noin 1–4 %:lla ikäihmisistä. Ikäihmisten määrän lisääntyessä myös pitkäaikaisen laitoshoidon tarve kasvaa. Ikäihmisten pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen riskitekijöitä on selvitetty useissa tutkimuksissa, mutta masennuksen yhteyttä laitoshoitoon sijoittumiseen on tutkittu melko vähän. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, ennustaako lähtötilanteessa todettu masennus pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumista yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden seurannan aikana 55–80-vuotiailla ikäihmisillä.

Tutkimuksessa käytettiin Terveys 2000 -tutkimuksen aineistoa. Tutkimukseen osallistui 3336 55–80-vuotiasta henkilöä, jotka eivät tutkimuksen alussa asuneet pitkäaikaisessa laitoshoidossa. CIDI-haastatteluun (Composite International Diagnostic Interview), jossa selvitettiin tutkimushenkilöiden masentuneisuutta, osallistui 2104 henkilöä. Analysoinnista rajattiin vielä pois ne henkilöt, joilla oli puutteellinen CIDI-diagnoosi ja ne, joilla oli ollut pitkäaikaisen laitoshoidon jakso ennen Terveys 2000 -tutkimusta. Tutkimushenkilöitä (n = 2093) seurattiin joko ensimmäiseen pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumiseen, kuolemaan tai 9 vuoden ja 4 kuukauden seuranta-ajan loppuun asti. Tutkimushenkilöiden tiedot laitoshoitoon sijoittumisesta saatiin Hilmo-rekisteristä. Aineistoa tarkasteltiin frekvenssijakaumien, ristiintaulukoinnin sekä Mann-Whitneyn U-testin ja χ²-testin avulla. Vakavan masennuksen yhteyttä pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumiseen tutkittiin Coxin regressioanalyysillä.

Tutkittavista miehistä 3 %:lla ja naisista 7 %:lla todettiin lähtötilanteessa vakava masennus. Vakavasti masentuneista 9 % (n = 10) ja ei-masentuneista 7 % (n = 140) sijoittui pitkäaikaiseen laitoshoitoon seurannan aikana, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Coxin regressioanalyysin perusteella vakavalla masennuksella oli yhteys pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumiseen 75–80-vuotiaiden ikäryhmässä (HR = 3,34, 95 % CI = 1,44–7,76). Yhteys säilyi merkitsevänä, kun vakioiviksi tekijöiksi malliin lisättiin sukupuoli, siviilisääty ja kognitiivinen toimintakyky sekä edelleen lähes merkitsevänä, kun malli vakioitiin ADL-toiminnoista selviytymisellä.

Masennuksen ja ikäihmisten pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen yhteydestä on jonkin verran myös aiempaa tutkimusnäyttöä. Jatkossa tulisi edelleen tehdä aiheesta lisätutkimuksia, jotta vanhustyön resursseja voitaisiin kohdentaa oikein ikäihmisten pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen viivästyttämiseksi ja jopa ehkäisemiseksi.

Depression decreases quality of life and physical functioning among older people. However, depression is infrequently recognized and therefore also goes untreated. 1–4 % of older people are estimated to have major depression. While the number of older people grows the need for long-term care increases. Several studies have investigated the predictors of institutionalization among older people but the association of depression and institutionalization has been less studied. The purpose of this study was to investigate if depression predicts institutionalization among community-dwelling people aged 55–80 years during a 9-year and 4-month period.

Data come from the national Health 2000 survey. 3336 community-living people aged 55–80 years took part in the survey. 2104 persons of them took part in the Composite International Diagnostic Interview (CIDI) for the assessment of depressive symptoms. Those who had missing data in the CIDI-interview and those who had had a period of long-term institutional care before the Health 2000 survey were excluded. Participants (n = 2093) were followed until first entry into institutional care, until death or the end of the follow-up. Information on institutional care was based on the HILMO-register data. Data were analyzed by computing frequencies, cross tabulations, Mann-Whitney U-tests and Chi-square tests. Cox proportional hazard models were used to examine the predictive association of major depression with institutionalization.

3% of men and 7% of women had major depression at baseline. 9% of those who had major depression (n = 10) and 7 % those who were non-depressed (n = 140) entered into long-term care during the follow-up, but the difference was not statistically significant. Results showed that major depression was associated with an increased risk of long-term institutionalization among people aged 75–80 years (HR = 3.34, 95% CI = 1.44–7.76). Controlling for sex, marital status and cognitive functioning did not change the results, however, adjusting for and ADL-functioning attenuated the association between major depression and institutionalization.

There is some evidence showing the association between major depression and institutionalization among older people. Further studies on the subject are still needed so that preventive health and social care measures and resources could be aimed correctly in order to delay institutionalization among older people.