2000-luvulla Suomessa pidettiin useita Afrikkaan liittyviä taidenäyttelyitä, jotka lähestyivät Afrikkaa eri näkökulmista ja erilaisin rajauksin. Näyttelyiden myötä olen miettinyt, minkälaisia merkityksiä kyseiseen maanosaan ja mantereeseen yhdistyy taiteessa ja kulttuurissa. En ole lähestynyt kysymystä ”afrikkalaisen itseymmärryksen” kautta vaan eurooppalaisesta ja suomalaisesta näkökulmasta. Pro gradu -tutkielmani kohteena ovat Tampereen taidemuseon Africa/Now, Helsingin taidemuseon Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka ja Nykytaiteen museo Kiasman Ars 11. Kolmea näyttelyä yhdistää se, että ne esittelivät afrikkalaista nykytaidetta. Tutkimusaineistoni muodostuu Africa/Now:n, Peekaboon ja Ars 11:n näyttelyluetteloiden esipuheista, johdannoista ja esseistä. Tavoitteeni on ollut selvittää, minkälaiset diskurssit jäsentävät kutakin näyttelyä ja miten tekstit tuottavat afrikkalaista nykytaidetta koskevaa tietoa. Tutkimus perustuu sosiaaliselle konstruktionismille. Metodina olen käyttänyt diskurss
ianalyysia, jossa olen soveltanut väljästi Norman Fairclough'n kriittisen diskurssianalyysin kolmitasoista viitekehystä. Olen tarkastellut tekstianalyysin pohjalta syntyneitä havaintoja ja johtopäätöksiä osana laajempaa kontekstia, jonka muodostavat kansainvälisen taidemaailman afrikkalaista nykytaidetta koskevat diskurssikäytännöt ja sosiokulttuuriset käytännöt.
Näyttelyluetteloissa Africa/Now representoituu afrikkalaisen taiteilijaidentiteetin omaehtoisena esiintulona, Peekaboo eräänlaisena ikkunana Etelä-Afrikan epävarmaan nykypäivään ja Ars 11 mahdollisuutena ymmärtää paremmin Afrikan nykyisyyttä. Peekaboon ja Ars 11:n kohdalla taide on myös muistamisen ja kollektiivisten traumojen työstämisen areena. Olen paikantanut ja nimennyt kolme kaikissa näyttelyluetteloissa toistuvaa diskurssia. Postkoloniaalinen diskurssi rakentuu postkolonialistisen teorian edustamalle tiedostavuudelle. Diskurssille on ominaista koloniaaliselta ajalta periytyvien vastakkainasettelujen läsnäolo ja yhtäaikainen halu päästä niistä eroon. Moraalisen äänensävyn omaava diskurssi vastustaa stereotypioita ja pyrkii monipuolistamaan Afrikkaan ja afrikkalaiseen taiteeseen liittyviä mielikuvia. Universaaliuden diskurssi esittää taidemaailman globaalina ja kulttuurierot pieninä. Universaaliuden diskurssi on vastakkainen afrikkalaista erityisyyttä korostavalle puhetavalle, joka on aineistossa selvästi harvinaisempi. Postkoloniaalinen diskurssi tekee afrikkalaisen nykytaiteen näyttelykäytännöistä herkkiä poliittisia kysymyksiä. Kansainvälisessä taidemaailmassa monet merkittävät afrikkalaisen nykytaiteen näyttelyt ovat aiheuttaneet kiihkeää keskustelua. Näyttelyluetteloissa tiedostavan reflektion diskurssi toimii tapana osoittaa, että ko. näyttely on tehty tietyt sudenkuopat tiedostaen.
Tutkimuksessani esitän lähdekirjallisuuteen nojaten, että 1980- ja 1990-luvuilla monikulttuurisuus oli kansainvälisessä taidemaailmassa olennainen arvo. 1990-luvulla ja 2000-luvulla nykytaiteen käytäntöihin vaikutti jatkuva tarve löytää muuttuvassa kulttuuri-ilmapiirissä mahdollisimman uskottavia, käyttökelpoisia ja menestyksellisiä tapoja sekä esittää että purkaa kulttuurieroja. Lähdekirjallisuudesta kokoamieni havaintojen perusteella 1990- ja 2000-luvun aikana monikulttuurisuuden ohitti arvona kulttuurinen hybridisyys, johon liittyy odotus kulttuurien sekoittumisen synnyttämästä luovuudesta. Afrikkalainen nykytaide on representoitunut Euroopassa vähä vähältä modernimpana ja globaalimpana.
...
