dc.description.abstract | Koivisto, L. 2013. LUOKANOPETTAJAN TYÖSSÄ JAKSAMINEN. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro gradu-tutkielma, 83 s. ja 2 liitettä.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia luokanopettajien käsityksiä heidän työssään kokemasta stressistä, stressitekijöistä, stressireaktioista ja selviytymiskeinoista. Lisäksi haluttiin selvittää luokanopettajien käsityksiä oman stressin vaikutuksesta opetukseen ja oppilaisiin. Tutkimuksen teoriaosiossa on avattu stressiin liittyviä käsitteitä. Opettajan stressin vaikutusta oppilaaseen ja opetukseen ei ole juurikaan tutkittu aiemmin, joten olen teoriaosuudessa käsitellyt mm. opettaja-oppilassuhteen merkitystä.
Tutkimukseni kuuluu laadullisen tutkimuksen piiriin. Olen käyttänyt tutkimuksessani fenomenografista menetelmää. Fenomenografinen tutkimus pyrkii selittämään käsityksiä ja kuvaamaan ilmiötä sellaisena kuin tutkittavat ne kokevat. Tutkimukseni kohderyhmänä olivat 28 Kouvolan seudulla toimivaa luokanopettajaa. Aineisto kerättiin sähköisesti. Opettajille lähetettiin sähköpostin kautta kyselylomake, joka sisälsi taustatieto-osuuden lisäksi 15 avointa kysymystä. Analyysimenetelmäni oli aineistolähtöinen, teoriataustan ollessa kuitenkin tärkeänä taustalla. Aineisto kategorisoitiin ja analysoitiin yksityiskohtaisesti.
Tutkimustulokset osoittavat luokanopettajien reagoivan stressiin eri tavoin. Opettajilla ilmeneviä stressireaktioita olivat erilaiset fysiologiset oireet, keskittymiskykyyn vaikuttavat ongelmat ja persoonaan muuttuminen. Opettajien stressi johtui useasta eri syystä, joita olivat mm. työn vaativuus ja määrä, opetussuunnitelman asettamat kovat tavoitteet, kiire, työn kokonaisvaltaisuus, muutokset, vanhemmista johtuvat syyt, taitotasoltaan valtavan eritasoinen oppilasaines, oppilaiden käytöshäiriöt, oppilaiden kouluvastaisuus, resurssipula ja opettajan ammatin arvostuksen laskeminen.
Opettajat käyttivät erilaisia keinoja stressistä selvitäkseen. Erityisesti harrastusten, stressaavasta asiasta puhumisen ja terveellisten elämäntapojen koettiin auttavan stressin hallinnassa. Opettajat pitivät myös töiden vähentämistä, priorisointia ja delegointia toimivina välineinä stressin lieventämiseen. Opettajat kokivat oman persoonansa ja luonteen vaikuttavan stressin kokemiseen.
Opettajat kokivat oman stressin vaikuttavan myös opetukseen sekä oppilaisiin. Opettajat kokivat opetuksen laadun kärsivän, silloin kun opettaja oli stressaantunut. Opettajat kokivat persoonansa muuttuvan negatiivisesti stressaantuneena. Opettajan stressin johdosta osa oppilaista muuttui levottomimmiksi kun taas toiset etääntyivät opettajasta. Opettajat näkivät myös oppilaiden motivaation ja aktiivitason madaltuvan opettajan stressin vaikutuksesta.
Tulosten mukaan opettajan kokemalla stressillä on erilaisia vaikutuksia niin opetukseen kuin myös oppilaisiin. Aihetta on tutkittu hyvin vähän Suomessa, ja jatkotutkimusta aiheesta olisi hyvä suorittaa. Jatkotutkimuksessa olisi hyvä selvittää, kuinka oppilaat kokevat opettajan stressin vaikutukset.
Avainsanat: luokanopettaja, stressi, stressitekijät, stressireaktiot, stressinhallinta, selviytymiskeinot, opettajan stressin vaikutus opetukseen ja oppilaaseen, fenomenografia | fi |