Tutkielmassani tarkastelen, millaista kulttuurista identiteettidiskurssia ruotsinsuomalaisen kirjailija Henriikka Leppäniemen syntymäpaikka: Naimaton (2009) tuottaa. Lähestyn teosta, jota takakannessa mainostetaan humoristisena hömppäkirjana rakkauden ja kotimaan etsimisestä, diskurssianalyyttisestä näkökulmasta. Analysoin lähiluennan avulla, mitä ja miten kielen ja kerronnan keinoja käytetään kulttuurisen identiteettidiskurssin tuottamisessa. Tarkastelen erityisesti sitä, miten teoksessa tuotetaan tietynlaista kansallista identiteettidiskurssia huumorin avulla.
Päähenkilönä on Tuovi Lahtinen, 30-vuotias suomalaisnainen, joka muuttaa kielitaitoisena ja akateemisesti kouluttautuneena työn perässä Ruotsiin vuosituhannen vaihteen tienoilla. Koska diskurssinanalyyttisessä tutkimuksessa korostuu kontekstisidonnaisuus, tarkastelen myös ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden pääpiirteitä. Tutkittava romaaniteksti ei ole autenttista siirtolaiskuvausta ympäröivästä todellisuudesta, vaan ennen
kaikkea kulttuurisidonnaisia diskursseja hyödyntävä selonteko, jonka avulla tehdään kulttuurista identiteettidiskurssia ymmärrettäväksi ja aikaisempaa näkyvämmäksi.
Tutkielmassani sovellan foucault’laista diskurssianalyysiä valtasuhteiden tarkastelussa. Hyödynnän myös anglosaksista, lingvistisesti orientoitunutta suuntausta teoksen kerronnallisten keinojen, kuten sanaston, rakenteen ja sisällön tarkastelussa. Puran tekstiä kielen ja rakenteen pienemmiksi yksiköiksi, joita lähiluen kulttuurintutkija Stuart Hallin edustaman kulttuurisen identiteettikäsityksen näkökulmasta. Diskurssianalyysi kohdistuu päähenkilönä toimivan minäkertojan tuottamaan kulttuuriseen identiteettidiskurssiin.
Teos vahvistaa Hallin (2003) näkemystä kulttuuri-identiteetin prosessimaisuudesta. Päähenkilön kulttuuri-identiteetti heijastuu eräänlaisena historian, kulttuurin ja vallan leikkinä, joka muokkautuu koko kertomuksen ajan. Siitä ei kehity staattista identiteettiä, vaan sitä tuotetaan jatkuvasti erilaisissa identifikaatioprosesseissa. Lineaarisesti etenevässä juonessa minäkertoja pyrkii löytämään itselleen sopivia samastumiskohteita ja kiinnittymään erilaisten diskurssien tarjoamiin subjektiasemiin, joita eri kulttuuriset kontekstit tarjoavat.
Tutkielmani hypoteesi siitä, että kulttuurista identiteettidiskurssia tuotetaan kielen eri kerroksissa, osoittautuu paikkansapitäväksi. Teoksessa käytettävä sanasto, rakenne ja sisältö tuottavat osaltaan kulttuurista identiteettidiskurssia tekemällä näkyviksi monia binaarisia, polarisoituneita – kansallisia ja sukupuolittuneita – diskursseja, jotka ovat suomalaisessa kulttuurissa helposti tunnistettavissa olevia stereotypioita.
Teos ei edusta eksplisiittisesti politisoitunutta ruotsinsuomalaista kirjallisuutta. Silti se omalla humoristisella tavallaan ottaa kantaa vähemmistö- ja valtakulttuurin väliseen keskusteluun. Mielestäni teoksen yhteiskunnallinen funktio, kulttuuristen identiteettidiskurssien tarkastelu, on jäänyt julkisessa keskustelussa teoksen viihteellisten tendenssien varjoon. Juuri humoristisen otteensa ja kerronnallisten elementtiensä osalta syntymäpaikka: Naimaton on osaltaan avaamassa uutta dimensiota ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden genreen.
...
