Oppilaiden häiriökäyttäytyminen yläkoulun liikuntatunneilla
Päivämäärä
2013Niva, M. & Pakkanen, K. 2013. Oppilaiden häiriökäyttäytyminen yläkoulun liikuntatun-neilla. Liikuntatieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, 84 s.
Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, miten kahdeksasluokkalaiset oppilaat suhtautuvat koululiikuntaan ja, miten yleistä häiriökäyttäytyminen heidän liikuntatunneilla on. Tutkimme myös, mitkä häiriökäyttäytymisen muodot ovat yleisimpiä kahdeksasluokkalaisten poikien ja tyttöjen liikuntatunneilla. Oppilaita pyydettiin lisäksi arvioimaan oman häiriökäyttäytymisensä yleisyyttä liikuntatunneilla. Selvitimme myös oppilaiden näkemyksiä häiriökäyttäytymisen taustalla olevista kouluun liittyvistä syistä. Liikuntatuntien aikaisen häiriökäyttäytymisen mittaamista varten muokkasimme Krechin, Kulinnan ja Cothranin (2010) Yhdysvalloissa kehittämästä mittarista suomalaiseen koulukulttuuriin paremmin sopivan mittarin. Yhtenä tavoitteena tutkimuksessamme olikin arvioida laatimamme mittarin toimivuutta. Tutkimukseen osallistui 174 oppilasta, joista 118 oli poikia ja 56 oli tyttöjä. Keräsimme aineiston kahdesta suomalaisesta yläkoulusta. Aineiston tilastollisen tarkastelun mahdollistamiseksi muodostimme kyselylomakkeemme väittämistä summamuuttujia. Tarkastelimme aineistoa tilastollisesti Cronbachin alfakertoimen, Pearsonin tulomomenttikorrelaatiokertoimien, riippumattomien otosten t-testin ja pareittaisen t-testin avulla. Tulosten kuvailemiseen käytimme summamuuttujien keskiarvoja.
Oppilaat suhtautuivat koululiikuntaan myönteisesti. Pojista 81 % ja tytöistä 77 % piti koululiikunnasta paljon tai erittäin paljon. Myönteinen suhtautuminen ilmeni myös siten, että liikuntatunneilla esiintyi oppilaiden mielestä vähemmän häiriökäyttäytymistä kuin muiden oppiaineiden tunneilla. Yleisesti ottaen häiriökäyttäytymistä esiintyi tutkimuskoulujen liikuntatunneilla harvoin. Häiriökäyttäytyminen oli kuitenkin yleisempää poikien kuin tyttöjen tunneilla. Sekä poikien että tyttöjen liikuntatunneilla yleisimmät häiriökäyttäytymisen muodot olivat kiroilu, liikuntavaatteiden puuttuminen ja valittaminen. Jaottelumme mukaan lähes neljäsosa oppilaista häiriökäyttäytyi jollain tavalla vähintään lähes jokaisella/jokaisella tunnilla. Poikien ja tyttöjen liikuntatunneilla esiintyvä häiriökäyttäytyminen oli ensisijaisesti lähtöisin oppilaista itsestään. Toiseksi merkittävin tekijä häiriökäyttäytymisen taustalla oli opettajan toiminta ja vähäisin merkitys oli opetusympäristöllä. Häiriökäyttäytyvien ja hyvin käyttäytyvien oppilaiden näkemyksissä ei ollut merkittävää eroa häiriökäyttäytymisen syitä tarkasteltaessa.
Tutkimuksemme tulokset antavat opettajille tietoa häiriökäyttäytymisestä oppilaiden näkökulmasta, mikä antaa valmiuksia luokan hallintaan. Kehittämämme mittari osoittautui toimivaksi välineeksi liikuntatunnin aikaisen häiriökäyttäytymisen arviointiin ja sitä voidaan hyödyntää jatkotutkimuksessa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ojentamisen ja kurinpitomenettelyn merkitys turvallisen oppimisympäristön luomisessa perusopetuksen yläluokkien liikunnanopetuksessa
Lehtinen, Jukka (2015)TIIVISTELMÄ Jukka Lehtinen (2015). Ojentamisen ja kurinpitomenettelyn merkitys turvallisen oppimisympäristön luomisessa perusopetuksen yläluokkien liikunnanopetuksessa. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, ... -
Häiriökäyttäytyminen liikuntatunneilla : yläkoulun liikunnanopettajien havaintoja koronapandemian ajalta ja sitä ennen
Pöyhtäri, Teppo; Välipirtti, Viljami (2021)Pro gradu -tutkielmamme tarkoituksena oli selvittää liikunnanopettajien havaintoja oppilaiden häiriökäyttäytymisestä yläkoulun liikuntatunneilta COVID-19-pandemian aikana ja sitä ennen. Lisäksi olimme kiinnostuneita siitä, ... -
Opetuksen eriyttäminen yläkoulun liikuntatunneilla : liikunnanopettajan sekä motorisesti heikon ja passiivisesti toimintaan osallistuvan oppilaan näkemyksiä
Lehto, Satu (2017)Lehto, S. 2017. Opetuksen eriyttäminen yläkoulun liikuntatunneilla: Liikunnanopettajan sekä motorisesti heikon ja passiivisesti toimintaan osallistuvan oppilaan näkemyksiä. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylän ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.