Crayfish predation on mussels : an experimental approach

Abstract

Tässä työssä tutkittiin kokeellisesti rapujen simpukoihin kohdistuvaa predaatiota. Käytetyt rapulajit olivat jokirapu Astacus astacus ja amerikkalainen tulokaslaji täplärapu Pascifastacus leniusculus. Jokirapupredaatiota tutkittiin pikkujärvisimpukalla Anodonta anatina ja täplärapupredaatiota pikkujärvisimpukalla sekä jokihelmisimpukalla Margaritifera margaritifera Kokeissa ravut laitettiin yksittäin 15 litran läpivirtausaltaisiin simpukan/simpukoiden kanssa. Täplärapu osoittautui tehokkaammaksi predaattoriksi onnistuen aukaisemaan seitsemän 42:sta Anodontasta. Jokirapu ei saanut avattua yhtään 37:stä Anodontasta. Aukaisemisen ja pehmytosien syömisen lisäksi rapujen havaittiin nakertavan simpukoiden kuorten reunoja yrittäessään saada kuorta auki. Puremajälkiä todettiin kaikissa täpläravun kanssa yhteen laitetuissa Anodonta-simpukoissa, mutta ei yhdessäkään kontrollisimpukassa. Puremajälkiä esiintyi eniten kuoren etu- ja takapäässä, lähellä isoja kuorensulkijalihaksia. Puremajälkien määrä ja laajuus oli lähellä kuorensulkijalihaksia korkein juuri niissä tapauksissa, missä rapu oli onnistunut avaamaan simpukan, mikä kertoo mahdollisesti siitä, että kyky kohdistaa purenta näihin kohtiin on ravun kannalta edullista predaatiohetkellä. Predaatiotodennäköisyys kasvoi, kun ravun koko kasvoi suhteessa simpukan kokoon, eli pienet simpukat olivat ravuille helpompi kohde. Kaikki onnistuneet predaatiotapahtumat tulivat isokokoisten koirasrapujen taholta, kun taas pienet ravut tai naarasravut eivät onnistuneet avaaman yhtään simpukkaa. Täplärapujen ei annettu avata yhtään 17:sta jokihelmisimpukasta, mutta myös niillä kaikilla havaittiin puremajälkiä kuoren reunassa. Suoranaisen tappamisen lisäksi ravut voivat siis kiusata ja stressata simpukoita, mukaan lukien uhanalainen jokihelmisimpukka.

Noble crayfish Astacus astacus that is native to the Finnish lakes and signal crayfish Pascifastacus leniusculus that has been introduced to the Finnish lakes were used to test their impact on mussels. The noble crayfish predation was tested on the duck mussel Anodonta anatina while the signal crayfish predation was studied on both A. anatina and the endangered pearl mussel Margaritifera margaritifera. The laboratory experiments were carried in Konnevesi Research Station. Crayfish were placed individually in a 15 L flow-through tank without substrate. Male signal crayfish were the only successful predators of mussels eating 7 out of 42 Anodonta mussels while noble crayfish did not manage to open any mussels. Bites around the mussel edges were found in all A. anatina and M. margaritifera mussels exposed to signal and noble crayfish while none of the control mussel shells exhibited such bites. Most of the bites were located on posterior and anterior ends of the shell, close to the adductor muscles. The signal crayfish that has successfully eaten the mussel had damaged the posterior and anterior parts of shell, close to the adductor muscles. Small mussels were easier pray for crayfish. All successful predators were large male crayfish while small and female crayfish did not manage to open mussels. So, the results indicate that crayfish predation on mussels is possible, and that crayfish can also affect mussels by biting the shell edges.