Perusopetuksen oppilaiden sosioemotionaalisen kehityksen tuen tarpeet ja tukimenetelmät opettajien arvioimana

Abstract

Tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia sosioemotionaalisen kehityksen tuen tarpeita koululaisilla on opettajien arvioimana, millaisia tukimenetelmiä opettajat tuntevat ja käyttävät sosioemotionaalista tukea tarvitsevien lasten kanssa työskennellessään sekä miten tuloksellisiksi he nämä menetelmät arvioivat. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena lomake-tutkimuksena. Aineisto kerättiin neljän etelä-suomalaisen kunnan tai kaupungin yhteensä 17 koulusta syksyllä 2012. Tutkimukseen osallistui yhteensä 45 opettajaa, joista 17 oli erityisopettajia, 15 aineenopettajia ja 12 luokanopettajia. Aineisto analysoitiin laskemalla aineistoa kuvailevia keskiarvoja ja keskihajontoja sekä prosenttiosuuksia, vertailemalla eroja opettajaryhmittäin Kruskal-Wallisin testillä ja Mannin-Whitneyn U-testillä sekä tutkimalla koulutuksen ja iän yhteyttä menetelmien tuntemiseen ja käyttöön Khiin neliö-testillä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että aineen- ja erityisopettajien ryhmissä on enemmän sosioemotionaalista tukea tarvitsevia lapsia kuin luokanopettajien ryhmissä. Eniten tukea tarvittiin impulsiivisuuden ja häiritsevyyden sekä aggressiivisuuden vuoksi. Opettajien arvioiden mukaan käyttäytymisen ongelmia oli enemmän kuin tunne-elämän ongelmia. Opettajat tunsivat ja käyttivät yksilöön kohdistuvia menetelmiä ryhmämenetelmiä enemmän. Opettajat käyttivät yhtä lailla behavioraalisia ja kognitiivisia menetelmiä. Tuloksellisimmiksi opettajat arvioivat ne menetelmät, joita he käyttivät. Tuloksellisimmiksi arvioidut menetelmät olivat palautteiden antaminen ja KiVa Koulu -ohjelma. Suorat käskyt ja kehotukset olivat yksi käytetyimmistä menetelmistä, vaikka se arvioitiin tuloksellisuudeltaan heikoimmaksi. Aineenopettajat tunsivat ja käyttivät vähiten erilaisia menetelmiä, erityisopettajat eniten. Opettajan koulutuksella näyttää olevan melko suuri vaikutus siihen, millaista tukea hän oppilaalle tarjoaa. Osa aineenopettajista koki, ettei heillä ole tarvittavaa tietoa eikä aikaa oppilaiden tukemiseen. Tähän pitäisikin kiinnittää huomiota opettajien koulutuksessa tarjoamalla aineen- ja luokanopettajille koulutusta sosioemotionaalista tukea tarvitsevien lasten tunnistamiseksi ja tukemiseksi. Kouluissa tulisi olla myös riittävät resurssit, jotta tukea voitaisiin antaa sitä tarvitseville oppilaille. Myös vastuun selvittäminen olisi tärkeää, jotta opettajat tietäisivät, kenen tehtäviin kuuluu sosioemotionaalista tukea tarvitsevan oppilaan tukeminen erityisesti yläkoulussa.