Lapsenmurhatapaukset aikansa kuvastajina : rahvaan ja esivaltojen toimintatavat ja ajatusmallit 1600-luvun jälkipuoliskon smoolantilaisessa paikallisyhteisössä
Tutkin Götan hovioikeuteen lähetettyjä lapsenmurhatapauksia Jönköpingin ja Kronobergin lääneistä aikavälillä 1648 – 1681. Työssä käytetyt alkuperäislähteet koostuvat Götan hovioikeuden tuomiokirjoista, joihin kuuluvat sekä hovioikeuden antamat päätökset että Jönköpingin ja Kronobergin kihlakunnanoikeuksien hovioikeudelle lähettämät puhtaaksi kirjoitetut eli renovoidut tuomiokirjat.
Tutkimusajalla lapsenmurha määriteltiin naimattoman naisen suorittamaksi aviottoman lapsen murhaksi. Rikos yhdistettiin kiinteästi seksuaalisen kanssakäymisen kontrolloimiseen. Lapsenmurhan tuntomerkkeinä pidettiin sitä, että nainen oli laittoman sukupuolisuhteen lisäksi salannut raskautensa ja synnyttänyt salassa.
Lapsenmurhaoikeudenkäynteihin johtaneiden tapausten kautta pyritään saamaan kokonaiskuva ajalle tyypillisistä ajatusmalleista ja toimintatavoista. Lapsenmurhajuttujen avulla valotetaan 1600-luvulla vallinneita asenteita ja käytänteitä. Kiinnostuksen kohteena ovat maallisen ja hengellisen esivallan sekä paikallisyhteisöjen luomat käyttäytymisen rajat sekä niin sanottujen tavallisten ihmisten ajattelutavat, joita voidaan pitää tyypillisinä 1600-luvun smoolantilaisella maaseudulla eläneille ihmisille. Lapsenmurhasta syytetyn naisen käyttäytymistä pyritään ymmärtämään toimijanäkökulman ja gender-näkökulman avulla.
Lapsenmurhat tulivat oikeuden käsittelyyn, kun esiaviollinen parinmuodostus oli jotenkin mennyt pieleen. Rahvas hyväksyi esiaviolliset suhteet, ja saattoi myös suhtautua aviottoman lapsen synnyttämiseen ja kuolleen keskosen kätkemiseen myötämielisesti esivaltojen eriävistä mielipiteistä huolimatta. Vasta kun sekä paikallisyhteisön jäsenet että esivaltojen edustajat olivat vakuuttuneita siitä, että syntien sovittamista vaativa rikos oli tapahtunut, laittomaan sukupuolisuhteeseen syyllistyneet nainen ja mies vietiin käräjille. Tyypillisesti lapsenmurhasta tuomittiin kuolemaan ensimmäistä kertaa raskaaksi tullut naimaton nainen tai piika, joka oli aloittanut suhteen naimattoman miehen tai rengin kanssa.
Lapsen kuolema johtui yleensä vahingosta, ja siitä ettei nainen ollut ymmärtänyt olevansa raskaana, koska raskauteen ja synnyttämiseen liittyi salailu paikallisyhteisön naisten keskuudessa. Kuolleen lapsen synnyttänyt nainen ei tiennyt, mitä ruumiille olisi tullut tehdä. Epäonnistuneen synnytyksen paljastaneisiin naisiin suhtauduttiin positiivisemmin oikeudessa, kuin naisiin jotka salasivat tapahtuneen täysin. Naisen asema sekä sosiaalinen status yhteisössään vaikuttivat siihen, miten luotettavana paikallisyhteisö piti naisen kertomusta tapahtuneesta.
Jos tuomio ei sopinut rahvaan käsitykseen tapahtuneesta, se anoi syytetylle naiselle armoa. Lapsenmurhatapauksen naisten tuomiot olivat ankarampia kuin miesten tuomiot, koska esivaltojen mielestä naiset olivat syyllistyneet sekä seksuaalirikokseen että sen jälkien peittelyyn. Miehet taas olivat syyllistyneet pelkästään seksuaalirikokseen. Miesten tuomitsemista vaikeutti hänen usein parempi asema yhteisössään sekä isäntien valta kotitaloutensa piirissä eläneisiin henkilöihin.
...
Alternative title
Rahvaan ja esivaltojen toimintatavat ja ajatusmallit 1600-luvun jälkipuoliskon smoolantilaisessa paikallisyhteisössäKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29613]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Painettua kauneutta" : Kaunis koti -lehden kansikuvat aikansa kuvastajina 1948-1971
Järvinen, Ella (2018)Tässä maisterintutkielmassa käsitellään Kaunis koti -sisustuslehden kansikuvia. Kaunis koti -sisustuslehti ilmestyi vuosina 1948–1971, 4–8 kertaa vuodessa ja se oli ensimmäinen ainoastaan sisustukseen keskittyvä aikakauslehti ... -
Lapin jälleenrakennusajan kirkot aikansa kuvastajina ja tulkkeina
Elo, Tiina (2006)HUOM! Asiaan liittyy rehtorin päätös, jonka mukaan kirjoittaja on pro gradu –tutkielmassaan syyllistynyt vilppiin tieteellisessä toiminnassa. -
Papin perhe ja paikallisyhteisö 1600-luvun loppupuolen Viipurin hiippakunnassa
Kuha, Miia (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2023)