Aineeton pääoma tuotantovarallisuutena luovien alojen perheyrityksissä
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin aineetonta pääomaa tuotantovarallisuutena luovien alojen perheyrityksissä. Aineeton omaisuus voi muodostaa yrityksen keskeisen kilpailukyvyn, mutta sitä voi olla esimerkiksi rahoittajan näkökulmasta vaikea määritellä vakuudeksi. Tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää kuinka yrittäjät näkevät aineettoman pääoman yrityksessään ja kuinka aineettoman pääoman arvo käytännössä määritetään. Lisäksi tutkimusmielenkiinnon kohteena oli asymmetria käytännössä ja aineettoman pääoman merkitys erityisesti perheyrityksessä.
Tutkimus on tehty laadullisella tutkimusotteella, koska aineettoman pääoman tul- kintoja ja merkitystä yritykselle haluttiin ymmärtää tarkemmin. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla neljää luovilla aloilla toimivaa perheyrittäjää. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui aineettoman pääoman, perheyrittäjyyden ja luovien alo- jen teorioista. Aineettoman pääoman teorioissa keskityttiin aineettoman pääoman määri- telmiin ja arvonmääritykseen. Myös perheyrittäjyyden teorioihin on perehdytty, koska tutkimus keskittyy perheyrityksiin. Kolmanneksi teoreettisessa viitekehyksessä on pe- rehdytty luoviin aloihin yrityksen toimintaympäristönä.
Tutkimuksen tulosten mukaan yrittäjät tunnistavat aineettoman pääoman arvon yrityksissään, mutta yrityksissä ei välttämättä ole käytössään tarkkoja keinoa aineetto- man pääoman arvonmääritykseen. Myös aineettoman pääoman määritelmät vaihtelivat yrityksestä ja alasta riippuen. Tiedon asymmetria on joissakin tapauksissa todellinen ongelma yrittäjän ja rahoittajan välillä. Tämän tutkimuksen mukaan aineetonta pääomaa voi hallita esimerkiksi tekijänoikeuksilla, hyvällä tiedonsiirrolla tai dokumentoinnilla. Perheyrittäjyys tuo aineettoman pääoman arvioimiseen tiettyjä erityispiirteitä, jotka nousevat esiin vaikkapa sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Etenkin luovilla aloilla ai- neeton pääoma on keskeinen osa tuotantovarallisuutta.
...
This study analyses how intellectual capital is an asset to a family owned company and how entrepreneurs realize their intellectual capital. Intellectual capital can be a critical advantage in business but it might be difficult to assess the value of it especially in the financiers perspective. Therefore the aim of the study is to explore how intellectual capital is valued and in what ways does information asymmetry influences in family business context.
The research method used in this study was qualitative because the aim of this study is to understand the phenomenon. The data was collected by interviewing four entrepreneurs. All of the entrepreneurs had a family owned company in creative indus- try. The theoretical framework consisted of theories of intellectual capital, family busi- ness and creative industry. Intellectual capital theories focused on definition and meth- ods of analyzing the value of intellectual capital in organizations. This study was con- ducted in family business context and therefore also in theoretical framework includes theories of family business. Intellectual capital is important asset in creative industry and creative industry is also reviewed in theoretical framework.
The results showed that entrepreneurs do realize the value of intellectual capital in their organizations but don’t necessarily have specific tools for measuring the intellectu- al capital and definitions of intellectual capital were diverse depending of the company. In some cases the information asymmetry is a real problem between the entrepreneurs and the financiers based on this study. Intellectual property rights, good documentation and sharing information are mentioned as means to control intellectual capital. Family business gives some special features to intellectual capital. Especially in creative indus- try intellectual capital is a key asset as this study shows.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Luovien alojen työllisyys
Pyykkönen, Miikka; Schalin, Anton (Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2023) -
Asiantuntijahaastattelut : luovien alojen uudet suuntaviivat
Schalin, Anton (Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2023) -
Lajivanhuksen uudet tuulet : jalkapallon luovien yrittäjyysurheilijoiden identiteetit ja kulttuurinen merkityksenanto
Särkivuori, Joakim (2021)Nuorisokulttuurinen liikunta ja vaihtoehtolajien suosion nousu ovat eriytyneen liikuntakulttuurin aikakauden ilmiöitä. 2020-luvun sosiaalinen media on uusi väline lajialakulttuureihin sosiaalistumisessa, oman kehityksen ... -
Luovien työelämässä : luova osaaminen yritysten toimintaa kehittämässä
Oksala, Eeva; Pekkinen, Sanna; Schalin, Anton (Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2023)Tämän julkaisun tavoitteena on koota yhteen Lookout – osaamisen uudet suunnat: täsmävalmennus luovan alan ammattilaisten koronakriisistä selviytymiseen -hankkeessa syntyneitä ajatuksia, oppeja ja kehittämisajatuksia luovan ... -
Yritysvastuuviestintä : tapaustutkimus hyvämaineisen perheyrityksen yritysvastuuviestinnästä: Oy Gustav Paulig AB : kuluttaja-asiakasnäkökulma
Rantanen, Pasi (2014)Yritysvastuuviestinnällä viestitään yrityksen yritysvastuusta sidosryhmille. Suomalaiset perheyritykset ovat varovaisia viestiessään omasta yritysvastuustaan. Perheyrityksissä mielletään vastuullisen toiminnan olevan ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.