Sosiaalisten siirtymien tukeminen ohjauksen avulla : kulttuuriantropologinen näkökulma ohjaukseen
Kehittämishankkeeni käsittelee sosiaalisissa ympäristöissä tapahtuvia siirtymiä sekä näiden siirtymien tukemista ohjauksen avulla. Käsittelyni lähtökohtana on yhtäältä pääasiassa sosiodynaaminen ohjausmalli ja toisaalta sosiaalisiin siirtymiin linkittyvä sosiaalisen kontekstin nelikenttämalli. Keskeistä sosiodynaamisessa ohjauksessa on ohjausvuorovaikutus sekä ohjattavan itsetunnon vahvistaminen. R. Vance Peavyn mukaan ohjaus voidaan myös nähdä prosessina, jossa kulttuurin jäseniä autetaan uuteen kulttuuriin siirtymisessä ja siinä toimimisessa. Siksi ohjaajan tulisi osata käyttää kulttuurista tietoa tukeakseen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti asiakasta tämän elämän suunnittelemisessa.
Olen soveltanut kehittämishankkeessani kulttuuriantropologista näkökulmaa muutos- ja siirtymätilanteiden ohjaukseen antropologi Mary Douglasin kehittämän sosiaalisia ympäristöjä kuvaavan nelikenttämallin avulla. Malli käsittää kaksi ulottuvuutta, joista ensimmäinen (verkosto/grid) viittaa ympäristössä vallitsevaan järjestykseen, luokitteluun ja symboliseen järjestelmään. Toinen ulottuvuus (ryhmä/group) puolestaan käsittelee muiden ihmisten ja/tai ryhmän taholta yksilöön kohdistuvaa vaikutusta. Douglasin nelikenttämallissa on yhtymäkohtia Peavyn elämänkenttä-käsitteen kanssa. Sekä Peavyn että kulttuuriantropologien mukaan keskeisiä ovat yksilön kokemukset tietyssä sosiokulttuurisessa kontekstissa sekä se, että ihmiset käyttävät kulttuurisia työkaluja merkityksen luomisessa ja tekojen tekemisessä. Siksi ohjauksessa tulisi huomioida tilanteet kokonaisvaltaisesti ja siten, että tilanteen kokonaisuuden kaikki elementit olisivat tarkastelussa mukana. Mary Douglasin kehittämä sosiaalisen kontekstin nelikenttämalli soveltuu ohjauksen apuvälineeksi erilaisissa siirtymätilanteissa sekä lähtökontekstin että uuden sosiaalisen ympäristön tunnistamisessa. Näin ohjauksen avulla on mahdollista kohdistaa huomio niin ympäristöjen hyviin puoliin kuin kehittämistarpeisiinkin. Myös siirtymävaiheisiin mahdollisesti liittyvät haasteet ja ongelmat tulevat näin näkyviksi ja niihin on helpompaa puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Käsittelen tässä kehittämishankkeessani sosiaalisten siirtymien esimerkkeinä kolmenlaisia siirtymiä: 1. elämänkaareen luonnollisesti kuuluvia siirtymä- ja muutostilanteita, 2. kulttuurisia siirtymiä sekä 3. erilaisia työelämän siirtymiä.
Sosiaalisten ympäristöjen tunnistaminen voi toimia ohjaajalle hyvänä apuvälineenä ohjausprosessin aikana, mutta sen merkitystä ohjattavan itsensä tai hänen läheistensä kannalta ei myöskään tule väheksyä. Olen laatinut kutakin Douglasin kuvaamaa sosiaalista ympäristöä ilmentäviä kysymyksiä, joiden avulla ohjaaja voi tunnistaa, minkälaisessa ympäristössä ohjattava kokee ohjaushetkellä olevansa ja toisaalta myös minkälaisesta ympäristöstä hän on siirtynyt.
...
Alternative title
Kulttuuriantropologinen näkökulma ohjaukseenPublisher
Jyväskylän yliopisto, OpettajankoulutuslaitosISSN Search the Publication Forum
1796-4717Metadata
Show full item recordCollections
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Internetin sosiaalisten käytänteiden yhteys yksinäisyyden ilmentymiin : korkeakouluopiskelijoiden internet-tottumusten reflektointia subjektiiviseen yksinäisyyteen ja ihmissuhdeongelmiin
Siiriäinen, Aija (2019)Internetin eri sisältöjen sekä älylaitteiden käytöstä on tullut kasvavan ruutuajan ohessa yksilötasolla kulttuurisesti omaksuttu osa jokapäiväistä elämää erityisesti nuorille ikäpolville. Internetin sekä erilaisten ... -
Sosiaalisten verkostopalveluiden aiheuttamat häiriöt käyttäjän keskittymiskykyyn
Sylvin, Rita (2022)Tässä kirjallisuuskatsauksessa on tutkittu sosiaalisten verkostopalveluiden aiheuttamia häiriöitä käyttäjän keskittymiskyvyn kannalta ja selvitetty mistä vaikutukset johtuvat. Sosiaalisten verkostopalveluiden sovelluksiin ... -
"Sellanen ilmapiiri, että kukaan ei taho puhua tästä” : opettajaopiskelijoiden kokemuksia ryhmän sosiaalisesta rakenteesta
Vaattovaara, Heta; Kossi, Janita (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yhden opettajankoulutuslaitoksen kotiryhmän sosiaalista rakennetta ja sen ilmenemistä ryhmän työskentelyssä. Tutkittavien kokemuksia ryhmästä, sen toiminnasta ja haasteista on ...