Kansainvälinen residenssityöskentely ja taiteilijaidentiteetit : suomalaisten kuvataiteilijoiden matkakokemusten tarkastelua narratiivisessa tulkintakehyksessä

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen kansainvälisen residenssityöskentelyn vaikutusta taiteilija-identiteetteihin. Lähestyn taiteilijaresidenssitoimintaa yksittäisen taiteilijan näkökulmasta. Lähtökohtana on kymmenen residenssissä olleen suomalaisen kuvataiteilijan haastattelut, joita käsittelen taiteilijoiden matkakertomuksina postmodernin identiteettiteorian (Zygmunt Bauman, Stuart Hall) valossa. Pyrin kuvaamaan taiteellisen työn kansainvälistymistä ja taiteilijan roolin muutosta myöhäismodernissa yhteiskunnassa. Tarkoituksena on hahmottaa identifikaatioita, joita taiteilijat konstruoivat kertomuksissaan. Tulkinnassani tukeudun narratiiviseen ajattelutapaan. Tarkastelen taiteilijoiden residenssikokemuksia Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen (1997) kehittämän semioottisen tulkintateorian avulla. Rakentamani teksti tai tarina koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisenä kuvaan taiteilijoiden lähtömotiiveja ja odotuksia ennen residenssimatkaa lähtijätyyppien (pyhiinvaeltaja, turisti, ammattitaiteilija ja pakomatkalainen) avulla. Toiseksi erottelen taiteilijamatkustajatyyppejä (ekspressiivinen eläjä ja eristäytyjä; tiedostaja ja asiantuntija; nomadi ja vastuunkantaja), jotka kuvaavat taiteilijoiden kulttuurisia omakuvia. Tyypittelyssä käytän apunani Vappu Lepistön rakentamaa taiteilijatypologiaa. Viimeisenä esittelen palaajatyypit (sankaritarinan voittaja, kasvutarinan uusi ihminen ja traaginen selviytyjä), joiden kohdalla olennaista on taiteilijoiden tekemät arvioinnit residenssimatkalle asetettujen tavoitteiden toteutumisesta. Tyypittelyssä hyödynnän Vilma Hännisen tarinatypologiaa, joka perustuu Kevin Murrayn tarinateoriaan. Tutkielmani tulosten perusteella ei voida sanoa, että olisi olemassa yksi tietynlainen residenssitaiteilijatyyppi. Pikemminkin voidaan ajatella, että residenssi on keino hyvin monenlaisille taiteilijatyypeille tehdä taiteellista työtä ja kehittyä ammatissaan. Yhteistä on kuitenkin se, että residensseillä näyttää olevan huomattava merkitys taiteilijoiden ammatillisen identiteetin kannalta. Residenssin tarjoama tilaisuus itsetutkiskeluun – tavalla tai toisella – on merkityksellinen ja arvokas aikana, jolloin identiteetti käsitetään jatkuvana toimintana minän koostamiseksi ja keskeneräisyys ja liikkuvuus kuuluvat ihmisten eksistentiaaliseen olemisen tapaan.