Kadonnutta aikaa etsimässä : muistin poliittisuus karjalaisten matkakertomuksissa
Tekijät
Päivämäärä
2008Pääsyrajoitukset
Aineistoon pääsyä on rajoitettu tekijänoikeussyistä. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat.
Tutkimus käsittelee muistin poliittisuutta karjalaisten vuosina 1989-1991 tekemien
kotiseutumatkojen kontekstissa. 1980-luvun lopussa karjalaiset pääsivät ensimmäisen
kerran toisen maailmansodan jälkeen luvallisesti käymään entisillä kotipaikoillaan
Karjalassa. Kotiseudun ja kodin menettämisen jälkeen entistä elämää ja Karjalaa
muisteltiin runsaasti karjalaisten keskuudessa. Tämä muistelu esitti Karjalan ja elämän
siellä erityisenä ja parempana sodan jälkeiseen elämään verrattuna. Karjalaa kuvattiin
muisteluissa nostalgisesti ja myyttisestikin. Aikaisemmista karjalaisia koskevista
tutkimuksista käy ilmi, että sitoutuminen Karjalaan ja karjalaiseen identiteettiin oli vahvaa
vielä ensimmäisten kotiseutumatkojen mahdollistuttua. Vahva sitoutuminen vielä
vuosikymmeniä muutoksen jälkeen tekee aiheesta mielenkiintoisen. Tutkimuksen
näkökulmana on se, että muistamisen poliittisuus tulee esille Karjalaan liittyen tarinoiden
kerronta- ja muistamistapojen kautta.
Aineistona tässä työssä on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston
keräämiä karjalaisten tarinoita matkasta entiselle kotiseudulle. Tarinoita lähestytään työssä
narratologisesti muistin poliittisuuden näkökulmasta. Muistin poliittisuudeksi ymmärretään
tässä työssä se, että muistia ei vain pidetä yllä, vaan sillä pyritään johonkin. Se on
kamppailua menneen määrittelystä, ja samalla muistaminen luo sitä yhteisöä ja paikkaa,
johon menneen määrittely liittyy. Tarinoissa esiin tulleet teemat liittyivät vahvasti
diasporassa esiintyneeseen tapaan muistaa. Tärkeitä asioita olivat kaipuunkokeminen, raja,
maisema, koti, karjalaisuus myös mahdollista paluuta takaisin Karjalaan teksteissä
pohdittiin. Tuon teemojen jälkeen lähemmin esille erilaisia muistamisen tapoja, joita
tarinoissa tuli ilmi. Ne vaihtelivat suhteellisen passiivisesta muistojen kertaamisesta
aktiiviseen muistuttamiseen muistomerkkejä pystyttämällä.
Tutkielmassa tuli esille, että nostalgisesta muistamisen perinteestä huolimatta menneeseen
ja paikkaan saatetaan suhtautua toisella tapaa matkan jälkeen. Joidenkin käsitys menneestä
oli matkan myötä realistisempi. Karjala ei osoittautunutkaan niin erityiseksi, kun se
muistoissa oli. Muistot osoittautuivatkin vain muistoiksi, jotka olivat saaneet vaikutteita
diasporasta ja nostalgisesti värittyneestä menneestä ja paikasta. Silti tutkimuksesta kävi
myös ilmi, että toisilla tapa muistaa nostalgisesti vain vahvistui matkan myötä. Karjala ja
kodin kokemus oli heille melkeinpä erityisempi kuin se muistoissa oli. Samalla he vahvasti
identifioituivat matkan myötä paikkaan ja yhteisöön, jolloin lisääntyi myös halu toimia
muutoksen puolesta, muistaa ja muistuttaa. Pääasiassa samanlainen matka voitiin siis
kokea ja tuoda ilmi eri tavoilla. Muistaminen ei ole siis tahatonta, vaikka monesti niin
ajatellaankin.
...
Muu nimeke
Muistin poliittisuus karjalaisten matkakertomuksissaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29105]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kadonnutta ääntä etsimässä eli rajatapauksia, valemuistoja ja fiktiivisiä tositarinoita
Silvola, Kari (2020)Pohdin tutkimuksessani kirjoittamista rajankäyntinä sosiaalisen ja yksityisen välillä. Tarkastelen erityisesti kirjoittamisen suhdetta omaelämäkerralliseen kerrontaan, queer-identiteetin käsitteeseen sekä metaforisen kaapin ... -
Karjalaisten muistityö digikunnailla
Hyyryläinen, Pirja (Siirtolaisuusinstituutti, 2024)Tässä luvussa arvioin siirtokarjalaisten tekemää kulttuurista muistityötä ja vastaan kysymykseen: Mikä karjalaisten tekemässä kulttuurisessa muistityössä muuttui, kun siirryttiin digikunnaille? Lähestyn aluksi karjalaisten ... -
A Metaphor for Identities in Transition through Urbanization and Globalization : Tofu and One Hundred Surnames
Yang, Jing (Taidehistorian seura, 2019)The Chinese artist Chen Qiulin has been taking displacement and the resulting unrest in people’s identity as her persistent theme since the early 1990s. Focusing on a series of her works made since 2004 dealing explicitly ... -
Ikkunat historiaan : runojen ja laulujen avaamat näkökulmat historiankerrontaan J.R.R. Tolkienin romaanissa The Lord of the Rings
Lundström, Katriina (2021)Tutkielma käsittelee historiankerronnan näkökulmia J.R.R. Tolkienin romaanissa The Lord of the Rings (1954–55) ja miten niihin vaikuttavat kertoja, käytetty kieli ja ajankohta. Analysoitavana materiaalina ovat romaanissa ... -
Miksi muistaa? : muistin politiikan ja etiikan kysymyksiä
Suni, Jari (2008)Tutkielma käsittelee sitä, minkä takia menneisyyden muistaminen on tärkeää. Tarkoituksena on selvittää muistin politiikan ja muistin etiikan ilmiöitä yhteiskuntafilosofisella tasolla. Menneisyyden käsittelyllä on vaikutusta ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.