Kadonnutta aikaa etsimässä : muistin poliittisuus karjalaisten matkakertomuksissa

Abstract

Tutkimus käsittelee muistin poliittisuutta karjalaisten vuosina 1989-1991 tekemien kotiseutumatkojen kontekstissa. 1980-luvun lopussa karjalaiset pääsivät ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen luvallisesti käymään entisillä kotipaikoillaan Karjalassa. Kotiseudun ja kodin menettämisen jälkeen entistä elämää ja Karjalaa muisteltiin runsaasti karjalaisten keskuudessa. Tämä muistelu esitti Karjalan ja elämän siellä erityisenä ja parempana sodan jälkeiseen elämään verrattuna. Karjalaa kuvattiin muisteluissa nostalgisesti ja myyttisestikin. Aikaisemmista karjalaisia koskevista tutkimuksista käy ilmi, että sitoutuminen Karjalaan ja karjalaiseen identiteettiin oli vahvaa vielä ensimmäisten kotiseutumatkojen mahdollistuttua. Vahva sitoutuminen vielä vuosikymmeniä muutoksen jälkeen tekee aiheesta mielenkiintoisen. Tutkimuksen näkökulmana on se, että muistamisen poliittisuus tulee esille Karjalaan liittyen tarinoiden kerronta- ja muistamistapojen kautta. Aineistona tässä työssä on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston keräämiä karjalaisten tarinoita matkasta entiselle kotiseudulle. Tarinoita lähestytään työssä narratologisesti muistin poliittisuuden näkökulmasta. Muistin poliittisuudeksi ymmärretään tässä työssä se, että muistia ei vain pidetä yllä, vaan sillä pyritään johonkin. Se on kamppailua menneen määrittelystä, ja samalla muistaminen luo sitä yhteisöä ja paikkaa, johon menneen määrittely liittyy. Tarinoissa esiin tulleet teemat liittyivät vahvasti diasporassa esiintyneeseen tapaan muistaa. Tärkeitä asioita olivat kaipuunkokeminen, raja, maisema, koti, karjalaisuus myös mahdollista paluuta takaisin Karjalaan teksteissä pohdittiin. Tuon teemojen jälkeen lähemmin esille erilaisia muistamisen tapoja, joita tarinoissa tuli ilmi. Ne vaihtelivat suhteellisen passiivisesta muistojen kertaamisesta aktiiviseen muistuttamiseen muistomerkkejä pystyttämällä. Tutkielmassa tuli esille, että nostalgisesta muistamisen perinteestä huolimatta menneeseen ja paikkaan saatetaan suhtautua toisella tapaa matkan jälkeen. Joidenkin käsitys menneestä oli matkan myötä realistisempi. Karjala ei osoittautunutkaan niin erityiseksi, kun se muistoissa oli. Muistot osoittautuivatkin vain muistoiksi, jotka olivat saaneet vaikutteita diasporasta ja nostalgisesti värittyneestä menneestä ja paikasta. Silti tutkimuksesta kävi myös ilmi, että toisilla tapa muistaa nostalgisesti vain vahvistui matkan myötä. Karjala ja kodin kokemus oli heille melkeinpä erityisempi kuin se muistoissa oli. Samalla he vahvasti identifioituivat matkan myötä paikkaan ja yhteisöön, jolloin lisääntyi myös halu toimia muutoksen puolesta, muistaa ja muistuttaa. Pääasiassa samanlainen matka voitiin siis kokea ja tuoda ilmi eri tavoilla. Muistaminen ei ole siis tahatonta, vaikka monesti niin ajatellaankin.