Etuoikeutettuja ulkomaalaisia : Euroopan unionin kansalaisuus, vapaa liikkuvuus ja oleskeluoikeuden rekisteröinti

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkastelen Euroopan unionin kansalaisten oleskeluoikeuden rekisteröintiprosessia vapaan liikkuvuuden direktiivistä aina asiakkaan ja virkailijan kohtaamiseen saakka ja tutkin sitä, millaista politiikkaa tällä matkalla tapahtuu. Tarkoituksena on pohtia sitä, mikä tehtävä rekisteröinnillä on, millaisia merkityksiä se luo unionin kansalaisuudelle ja vapaalle liikkuvuudelle. Teoreettinen viitekehys muodostuu kansalaisuuteen liittyvästä teoriasta ja Michel Foucaultin hallinnoinnin teoriasta. Tarkoituksena on selvittää erilaisia teoreettisia suuntauksia ja käsityksiä kansalaisuudesta ja valottaa aiheesta käytyä teoreettista keskustelua, sekä pohtia millaisena unionin kansalaisuus näyttäytyy teoriakirjallisuuden valossa. Michel Foucaultin ajatukset hallinnoimisesta on otettu lyhyesti mukaan tuomaan näkökulmaa byrokraattisen prosessin tarkastelussa. Tutkimuksen aineiston muodostavat haastattelu-, paperi- ja havainnointiosat, jotka on kerätty Helsingin Ulkomaalaispoliisin asiakaspalvelussa elokuussa 2007. Niihin kuuluu mm. vapaan liikkuvuuden direktiivi, Suomen Ulkomaalaislain luku 10, koulutusmateriaalia, Ulkomaalaispoliisin työntekijöiden haastatteluja, havainnointimuistiinpanoja rekisteröintitilanteesta sekä yleisölle suunnattuja tiedotuksia ja ohjeita aiheesta. Luen paperiaineistoa diskurssianalyysin perusmenetelmien avulla. Katutason byrokratian toimintaa tutkineiden Michael Lipskyn ja Leena Eräsaaren tutkimukset ja ajatukset luovat tarkastelupohjan, joiden läpi luen ja analysoin keräämääni aineistoa. Unionin kansalaisuus on sekoitus erilaisista kansalaisuuskäsityksistä. Se täydentää jäsenvaltion kansalaisuutta, mutta ei korvaa sitä. Tällä hetkellä sitä voi kuvailla ns. ohueksi kansalaisuudeksi, jonka pohjana on ainoastaan lainsäädäntöä. Unionin kansalaisuus on esimerkki ns. jälkinationalistisesta kansalaisuudesta. Kansalaisuuteen liittyy myös tilan kontrolli. Vapaan liikkuvuuden aikana unionin kansalaisen ei tarvitse hakea lupaa toisessa jäsenmaassa oleskeluun, mutta hänellä on velvollisuus rekisteröityä paikallisviranomaisella. Tämä rekisteröintiprosessi ei virallisesti ole kontrollin väline, vaikka se sellaisena vielä jossain määrin toimii ja siihen vielä kohdistetaan sen suuntaisia odotuksia.