Näytä suppeat kuvailutiedot

dc.contributor.authorKortemäki, Virpi
dc.date.accessioned2012-09-06T09:28:18Z
dc.date.available2012-09-06T09:28:18Z
dc.date.issued2012
dc.identifier.otheroai:jykdok.linneanet.fi:1225340
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/38475
dc.description.abstractTutkimuksen tavoitteena oli tutkia kehitysvammaisten asumisyksiköissä asuvien henkilöiden itsemääräämisoikeuden toteutumista. Kehitysvammaisten laitoshoitoa on purettu Suomessa 1990-luvulta lähtien, mutta käytössä ei ole ollut systemaattista laitoshoidon lakkauttamisen suunnitelmaa. Asumismuotojen muutosta ovat hallinneet pääasiassa taloudelliset seikat, eivät esimerkiksi ihmisoikeudet ja ihmisarvon johdonmukainen toteutuminen. Laitoshoidon purkaminen on ollut osa suurempaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Kuntien tehtäväksi on jäänyt järjestää kehitysvammaisille henkilöille yksilöllisiä asumispalveluja. Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, jonka olen toteuttanut kyselylomakkeella asumisyksiköiden työntekijöille sekä havainnoimalla asumisyksiköiden arkea. Tutkimuksessa on käytetty fenomenologista lähestymistapaa. Tutkimuksen tärkeimpänä teoreettisena lähtökohtana on itsemääräämisoikeus, joka ei välttämättä ole itsestäänselvyys kehitysvammaistenhenkilöiden keskuudessa silloin kun tarvitsevat toisen ihmisen tukea arjen toiminnoissa. Tutkimustulosten mukaan asumisyksiköissä asuvien kehitysvammaisten itsemääräämisoikeus on hyvin vähäistä. Rutiininomaiset työskentelytavat määrittelevät pitkälti kehitysvammaisen henkilön elämää, huomioimatta asukkaiden yksilöllisyyttä. Työntekijöiden asenteissa heijastuu laitosmaisen hoivakulttuurin perinne. Hyvä hoito ymmärretään monesti hyvää huolehtimista ravinnosta, vaatetuksesta ja turvallisuudesta. Asukkaiden sosiaaliseen kanssakäymiseen panostetaan vähäisessä määrässä, ja se jää usein muiden hoidettavaksi esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan tai omaisten tehtäväksi. Tutkimustulokset antavat aihetta johtopäätökseen, jonka mukaan asumisyksiköissä pitäisi panostaa työntekijöiden koulutukseen ja sitä kautta heidän asenteisiinsa ja arvoihinsa, jotta kykenisivät luopumaan laitosmaisista jäykistä rutiineista sekä myös asumisyksiköiden rakenteellisiin tekijöihin, jotka usein pitävät yllä laitosmaisuutta.
dc.format.extent105 sivua
dc.format.mimetypeapplication/pdf
dc.language.isofin
dc.rightsThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.rightsJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.subject.otheritsemääräämisoikeus
dc.subject.otherihmisoikeudet
dc.subject.otherosallisuus
dc.subject.otherkehitysvammaisuus
dc.subject.otherkehitysvammaisten asumispalvelut
dc.titleItsemääräämisoikeus omassa kämpässä : tutkimus kehitysvammaisten henkilöiden asumisyksiköistä
dc.title.alternativeTutkimus kehitysvammaisten henkilöiden asumisyksiköistä
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-201209062328
dc.type.dcmitypeTexten
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.contributor.tiedekuntaYhteiskuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Social Sciencesen
dc.contributor.laitosYhteiskuntatieteiden ja filosofian laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Social Sciences and Philosophyen
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.oppiaineSosiaalityöfi
dc.contributor.oppiaineSocial Worken
dc.subject.methodFenomenologia
dc.date.updated2012-09-06T09:28:18Z
dc.rights.accesslevelopenAccessfi
dc.type.publicationmasterThesis
dc.contributor.oppiainekoodi210
dc.subject.ysoitsemäärääminen
dc.subject.ysoihmisoikeudet
dc.subject.ysoosallisuus
dc.subject.ysokehitysvammaisuus
dc.subject.ysokehitysvammaiset
dc.subject.ysoasumispalvelut
dc.format.contentfulltext
dc.type.okmG2


Aineistoon kuuluvat tiedostot

Thumbnail

Aineisto kuuluu seuraaviin kokoelmiin

Näytä suppeat kuvailutiedot