Tutkielmani nostaa esille sanan p a i d e i a (kantasana p a i s = lapsi), jonka Werner Jaeger toi nä-kyvästi esille samannimisessä 3-osaisessa teosjärkäleessään. Sanaa on vaikea täsmällisesti kääntää. Kreikan kielessä se ilmaisee kokonaisuutta, jonka eri puolia nykykielissä vastaisivat käsitteet sivili-saatio, kulttuuri, traditio, kirjallisuus ja kasvatus. Roomalainen Cicero käänsi paideian latinaksi Humanitas-nimellä. Häntä mukaillen ajattelen sanan merkitsevän s i v i s t y s p ä ä o m a a.
Ihmisellä on kaksi ”luontoa”: luonnollinen luonto, kuten eläimilläkin ja keinotekoinen luonto, joka on saatu aikaan muovaamalla. Tätä muovaamista ja sen tulosta ruvettiin 5. esikristillisellä vuosisa-dalla nimittämään paideiaksi. Niin Platonilla kuin Aristoteleellakin paideia on yhteydessä o l e m i –
s e n yleiseen problematiikkaan. Ihminen ei ole heille irrallinen osa kosmosta, vaan aina suhteessa kaikkeen olemiseen.
Pidän paideiaa työni keskiössä ja tarkastelen sen ilmenemismuotoja Platoni
n tuotannossa. Selvitte-len ensin kasvatusihannetta yhteiskunnan kehyksissä, koska kreikkalainen koki elävänsä yhteisössä. Sen jälkeen otan esille sofistit paideian isinä ja kuvailen kreikkalaista kasvatusta yleensä niin Atee-nassa kuin Spartassakin, koska viimeksi mainittu oli osaltaan esikuvana Platonin kehitellessä varti-jaluokan kasvatusta. Tietysti filosofin oma kasvu kohti paideian maailmaa sekä hänen ”johtotähten-sä”, erityisesti Sokrates, ovat tärkeitä. Ennen kuin siirryn Platonin kahden tason maailmankuvaan ja ihmiskäsitykseen viivähdän tuokion hänen opintomatkojensa anneissa.
Ateenassa oli 300-luvulla kolme maineikasta koulua: Platonin Akatemia, Isokrateen koulu ja Aris-toteleen Lykeion. Niitä esittelen ja vertailen toisiinsa. Platonin tuotannosta otan käsittelyyn lähinnä hänen paideiaan liittyvät dialoginsa M e n o n i n, V a l t i o n ja L a i t.
Olen tutkielmassani pyrkinyt valaisemaan Platonin edustamaa paideia-käsitystä hänen kokonaisfilo-
sofiastaan käsin, jolloin keskiöön asettuu h y v ä n käsite (arete). Menon-dialogi on paideian osalta pyhitetty kokonaan tälle kysymykselle. Valtiossa on työni kannalta taas keskeisenä vartijaluokan kasvatus. Platonin mielestä hyvän idean voi koko ominaisuudessaan oivaltaa vain se harvalukuinen valiojoukko, jota on koulutettu riittävän pitkälle. Ainoastaan he kelpasivat johtajiksi filosofin oi-keudenmukaiseen ihannevaltioon.
Ideaopin pohjalta käy selville Platonin ”pessimistinen” ihmiskäsitys, jossa oletetaan useimpien ih-misten kiinnittyvän pelkästään näkyvän maailman asioihin. Toisaalta tämä tarjoaa myös mahdolli-suuden valtiolle kouluttaa kansalaiset palvelemaan tehtävissä, jotka soveltuvat heidän mittoihinsa. Platon jakaa Valtiossaan ihmiset kolmeen luonnetyyppiin. Luokituksen ratkaisevana perustana on heidän sielunsa hallitsevin osio ja tältä pohjalta syntyy jaottelu järki-, tahto- ja haluihmisiin. Yhteis-kuntaluokiksi konkretisoituina he muotoutuvat vartijoiden, sotilaiden ja ravinnontuottajien ryhmik-si. Platonin mukaan vasta vartijoiden spesifissä kasvatuksessa on kysymys varsinaisesta paideiasta. Niinpä Lait-dialogi paideian viimeisenä leimahduksena Platonin tuotannossa jää - laajasta ”kasva-tusosastostaan” huolimatta - tutkielmassani vähemmälle huomiolle.
Tässä sivugradussani olen taustoittanut Platonin ajattelua myös historiallisella aineksella. Sen avulla olen mielestäni voinut omalta osaltaan tehdä läpinäkyviksi niitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet Platonin filosofiaan ja sen pedagogisiin sovelluksiin.
...
