Suomalainen sosiaalidemokratia murroksessa : "ajelehtiva politiikka" hegemonisen diskurssin alaisuudessa?
Tarkoituksena on tarkastella suomalaisen hyvinvointipolitiikan ja sosiaalidemokratian
muutosta 1990-luvun laman aikana ja sen jälkeen. Tutkimuskysymykseni kuuluu: miten
uusliberalistinen, hegemoninen diskurssi näkyy Suomen poliittisissa linjauksissa,
erityisesti Sosialidemokraattisen puolueen politiikan suunnassa? Vallalla olevalla
ideologisella diskurssilla on vaikutusta puoluepolitiikan suuntaan. Siitä eriävien
politiikkojen on vaikea taitella tätä hegemonista diskurssia vastaan niiden erilaisen
retoriikan, arvomaailman ja ideologian vuoksi. Uusliberalistisen ideologian asemaa
tällaisena hegemonisena diskurssina ja selkeänä trendinä ei voida kiistää, mutta kuinka sen
vaikutus näkyy esimerkiksi hallituspolitiikassa, on vielä laajalti selvittämättä.
Tutkimuksen aineiston muodostavat hallitusohjelmat vuoden 1991 Esko Ahon hallituksesta
vuoden 2007 Matti Vanhasen II hallitukseen. Aineistosta etsitään viitteitä poliittisen
ilmapiirin siirtymisestä uusliberaalin talouskeskeisen ajattelun piiriin – hegemonisen
diskurssin alaisuuteen. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana käytetään gramscilaista
hegemonia-teoriaa.
Tutkielman tulokset osoittavat, että suomalaisessa sosiaalidemokratiassa todella on
tapahtunut siirtymistä hegemonisen diskurssin alaisuuteen. Tähän on vaikuttanut
esimerkiksi 1990-luvun alussa koetellut lama ja sen jälkeen aloitetut institutionaaliset
muutokset. Myös liittyminen Euroopan Unioniin on tuonut mukanaan kansainvälisesti
yhteneviä talouspoliittisia linjauksia, jotka ovat rajoittaneet puolueiden politiikkaa. Samoin
hegemoninen, uusliberalistinen diskurssi on johtanut Sosialidemokraattisen puolueen
politiikan hukkumiseen, puolueen kriisiin ja kannatuksen laskuun. Nähtäväksi jää mikä
SDP:n ideologinen suunta tulevaisuudessa on.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25049]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Biopolitiikka sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa : kriittinen diskurssianalyysi sote-uudistuksesta hallitusohjelmissa 2003–2020
Kanto, Juhani (2021)Tässä tutkimuksessa tarkastelen hallitusohjelmiin kirjattujen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen liittyvien lausumien sisältämiä biopolitiikan diskursseja. Tavoitteenani on selvittää, minkälaisia biopolitiikan ... -
Suomalainen upseeri murroksessa
Kouri, Suvi (2022)Finnish defense is based on universal conscription for men, which has affected the genderedness of the military as well as security work. The number of female military officers has remained around 3 %, even though it has ... -
Suomalainen muotokuvamaalaus modernismin murroksessa
Ojala, Outi (1994) -
Syntyperän, taustan ja varallisuuden rajoittamatta : koulutuksellisen tasa-arvon ja syrjäytymisen diskurssien rakentuminen valtioneuvoston hallitusohjelmissa vuosina 1995-2015
Kröger, Mari (2016)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten valtioneuvoston hallitusohjelmissa konstruoidaan koulutuksellista tasa-arvoa ja syrjäytymistä tai syrjäytymisen ehkäisemistä. Vuotta 2015 on luonnehdittu koulutuspolitiikan ja ... -
Poliittinen vaikuttaminen murroksessa? : näkemyksiä kansalaisaloitteen ja sosiaalisen median roolista vaikuttamiskanavina
Rinkinen, Joonas (2016)Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille kansanedustajien ja kansalaisaloitekampanjan työryhmän jäsenten näkemyksiä kansalaisaloitteen ja sosiaalisen median roolista vaikuttamiskanavana poliittiseen päätöksentekoon sekä ...