Hallittu tasa-arvo : sukupuolten välinen tasa-arvo ja argumentaatio kuntien tasa-arvosuunnitelmissa

Abstract

Tutkielman kohteena ovat kunnissa laaditut henkilöstöpoliittiset tasa-arvosuunnitelmat. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (Tasa-arvolaki) velvoittaa kaikki säännöllisesti yli 30 henkilöä työllistävät työpaikat laatimaan tasa-arvosuunnitelman, jonka tarkoitus on edistää tasa-arvoa. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää retoriikka- ja tekstianalyysin avulla sitä, millaista tasa-arvoa aineiston tasa-arvosuunnitelmissa rakennetaan, millaisia argumentteja niissä esitetään ja pohtia näiden kautta sitä, millaisia tasa-arvopolitiikan instrumentteja suunnitelmat ovat – toteutuuko tasa-arvo suunnitelmilla. Aineistoni tasa-arvosuunnitelmat ovat tiukasti hallinnolliseen kontekstiinsa sidottuja, mikä ilmenee tietynlaiseen kirjoittamiseen sosiaalistumisena sekä tekstityylin argumentoinnille asettamina rajoina. Tasa-arvosuunnitelmissa puhujaksi asettuu institutionaalinen persoona, kunta, ja yleisöksi rajautuvat teksteissä käytettyä virkakieltä ymmärtävät instituution jäsenet. Hallinnollisen suunnittelun kontekstissa suunnitelma on keino saada tasa-arvo halutulla tavalla hallintaan, mutta samalla tasa-arvo, jota halutaan hallita, rajataan hallittavaan muotoon. Kuntien tasa-arvosuunnitelmissa tasa-arvo rakentuukin organisaation tasoiseksi asiaksi. Sukupuolten välinen tasa-arvo käsitetään ohueksi institutionaaliseksi tasa-arvoksi, jonka tunnusmerkkejä ovat sukupuolineutraalius, työelämärajaus, muodollisen tasa-arvon vaatimus sekä käsitys tasa-arvosta syrjinnän vastakohtana. Tasa-arvo rajataan työpaikan tasoiseksi asiaksi, eikä suunnitelmissa pyritä vaikuttamaan niinkään rakenteellisiin tai yksilötason tasa-arvo-ongelmiin, vaan pysytään instituution julkisella tasolla. Aineistoni perusteella kuntien tasa-arvosuunnitelmissa argumentti rakentuu saman kaavan mukaan. Puhujan oikeus rakennetaan lain ehdottoman perusteluvoiman kautta. Tasaarvolain asettamasta suunnitteluvelvoitteesta rakennetaan auktoriteettiin vetoava argumentti, johon lisätään kvantitatiivinen lokus tuomalla esiin syrjintätapausten poikkeuksellisuus. Tästä edetään pragmaattiseen argumenttiin, jossa tasa-arvo siirretään tavoitteesta keinoksi johonkin muuhun. Tässä prosessissa muodostuu sukupuolineutraali käsitys tasa-arvosta, tasa-arvo menettää merkityksensä oikeutena, muuttuu välineeksi ja samalla epäpolitisoituu.