Suomen ja Ruotsin välisen rajan merkitys Tornionjokilaaksossa : tapauskohteena Kolarin lukion nuoret ja EU-rahoitteisen Interreg III A -yhteistyöprojektin Meän visio -loppuraportti
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää millainen merkitys Ruotsin ja Suomen rajalla on
Tornionjokilaaksossa. Alueen yhteisölisyys yli rajan kesti vuosisatojen ajan. Myöhemmin valtioiden
kansallistamistoimien myötä raja on kuitenkin noussut erottavampaan asemaan. Nykyään EU:n
hallinnollisten toimien kautta pyritään uudelleen luomaan yhteisöllisyys, joka nousi aikaisemmin
alueen väestön arjen keskuudesta itsestään.
Tutkimuksessa vertaillaan keskenään alueen nykynuorten ja hallinnollisen päätöksenteon muodostamia
käsityksiä rajan merkittävyydestä. Lähtökohta on, että hallinnollisella tasolla raja näyttäytyy
yhteistyöalueena, kun taas arjen keskellä rajan sanotaan nousseen erottavampaan asemaan. Aineiston
muodostaa Kolarin lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille keväällä 2007 teetetty ainekirjoitus
ja EU-rahoitteisen Interreg III A -yhteistyöprojektin Meän väylä - Älvlandet:n Meän visio -raportti.
Analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysia.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että rajalla on edelleen merkitystä Tornionjokilaaksossa. Nuoret
kokivat maantieteellis-valtiollisen rajan merkityksen vähäisenä, mutta korostivat teksteissään henkisiä
rajoja. Meän visio -raportti on poiketen tutkimuksen alkulähtökohdasta tuonut esille myös rajan
erottavan merkityksen, mutta luonut vision sen häivyttämiseksi.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29051]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ollaanhan ystäviä! : diplomatian merkitys ja merkityksettömyys EU:n ja Itä-Aasian välisissä suhteissa
Nieminen, Lotta (2010)Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella poliittista retoriikkaa ja erityisesti diplomatian kieltä. Tutkimuksen aineistona on käytetty ASEM (Asia - Europe Meeting) -huippukokouksissa esitettyjä puheita. Aineisto koostuu ... -
Nuorisopolitiikka EU:n päätöksentekoprosessissa : tapauksena Nuorisotoimintaohjelma 2007-2013
Vanamo, Michaël (2011)muodostuu myös kansallisesta ulottuvuudesta. Tässä tutkimustyössä keskitytään nuorisopolitiikkaan EU:n päätöksentekoprosessissa. Nuorisopolitiikka kuuluu politiikkalohkoon, joka ei ole yhteispäätösmenettelyn alainen. Tällä ... -
Vertaisnuorisotiedotus Euroopan unionin legitimiteetin rakentajana
Leinonen, Mervi (2011)Sidosryhmien osallistaminen ja kuuleminen ovat vuorovaikutteisia keinoja, joiden avulla orgaanisaatio voi hallita legitimiteettiään. Ne ovat myös demokratian keinoja, joilla yhteiskunta voi herättää kansalaisten luottamuksen ... -
Peruskivi Euroopan puolustuksen perustukselle? : Euroopan puolustusrahaston perustamisesta Euroopan parlamentissa 17.4.2019 käydyn keskustelun analysointi
Kärkkäinen, Lassi (2023)Pro gradu -tutkielmassani analysoin Euroopan parlamentissa 17.4.2019 pidettyä täysistuntokeskustelua, jossa keskusteltiin uudesta perustettavaksi esitetystä Euroopan unionin ohjelmasta nimeltä Euroopan puolustusrahasto ... -
Britannian vaikutusvalta maailmassa edellyttää Euroopan kanssa toimimista
Kaarkoski, Miina; Häkkinen, Teemu (Timo R. Stewart, 2017)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.