Suomen luonnonvaraisten ruokakasvien käyttöperinne, viljelyhistoria ja elinkiertopiirteet

Abstract

Maailman ruoantuotanto on suurten haasteiden edessä. Ilmastonmuutos, väestönkasvu ja maaperän kasvukunnon heikentyminen saattavat lisätä kiinnostusta kestävämpiin ja sietokykyisempiin viljelyjärjestelmiin, joissa hyödynnetään myös paikallisia luonnonkasveja. Suomen merkityksen ruoantuotantoalueena ennakoidaan kasvavan, mutta paikallisten kasvilajien viljely on ollut täällä perinteisesti vähäistä. Halusin selvittää, mitä kaikkia Suomen luonnonvaraisia kasvilajeja on käytetty ihmisravinnoksi, mitä niistä on myös viljelty ja millainen tämä luonnonvaraisten ruokakasvien joukko on biologisilta piirteiltään verrattuna Suomessa nykyisin viljeltäviin ruokakasveihin. Ruokakäytöstä kertovia mainintoja kertyi peräti 434 lajista, ryhmälajista tai suvusta, jotka muodostavat monimuotoisen joukon niin taksonomisesti, ekologialtaan kuin käyttötavoiltaan. Ainakin puolet näyttäisi olleen joskus jossakin paikassa viljelyssä, mutta ei useinkaan ruokakäyttöä varten. Luonnonvaraiset ruokakasvit osoittautuivat olevan viljeltäviä ruokakasveja useammin monivuotisia ja kasvullisesti lisääntyviä. Lisäksi luonnonvaraiset ruokakasvit saattavat olla useammin tuulipölytteisiä, itsesiittoisia tai siitoskatoisia. Sen sijaan esimerkiksi polyploidian tai typensidontakyvyn yleisyydessä en havainnut eroa. Viljelyssä olleiden luonnonvaraisten ruokakasvien suuresta määrästä on pääteltävissä, että luonnonkasvin ottaminen viljelyyn ei ole erityisen vaikeaa eikä kasvin jalostamattomuus ole monissa tapauksissa ollut este kannattavalle viljelylle. Luonnonkasvit ovat usein hyvin sopeutuneita paikallisiin ympäristöoloihin, joten jalostuksessa voidaan keskittyä hyödynnettävien kasvinosien koon kasvattamiseen.