Näytä suppeat kuvailutiedot

dc.contributor.authorPitkänen, Enni
dc.date.accessioned2012-06-18T09:50:14Z
dc.date.available2012-06-18T09:50:14Z
dc.date.issued2012
dc.identifier.otheroai:jykdok.linneanet.fi:1218511
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/38057
dc.description.abstractTutkimukseni käsittelee ensimmäisenä Suomessa koulun musiikinopettajien melualtistusta ja kuulovaurioriskiä. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, sillä hiljattain on havahduttu siihen, että musiikki- ja muu vapaa-ajan melu aiheuttaa pysyviä kuulovammoja jo nuorissakin ihmisissä. Lisäksi sivuaviin ja ulkomaisiin tutkimuksiin perustuen oli syytä epäillä, että musiikinopettajien työperäinen melualtistus saattaa olla huolestuttavaa tasoa. Melu voi tarkoittaa paitsi mitattavissa olevaa äänitasoa, myös yksilön subjektiivista kokemusta jostakin äänestä häiritsevänä. Siksi keskeisiä tutkimuskysymyksiäkin oli kaksi. Ensiksi kysyttiin, mikä on musiikinopettajan kokemus melun häiritsevyydestä ja vaikutuksista kuuloon, kehoon, psyykeen, työhyvinvointiin sekä epäsuorasti mm. ääneen ja musiikinharrastusmotivaatioon. Toiseksi kysyttiin, mikä on musiikinopettajan työpäivän keskimääräinen äänitaso ja millaisia melupiikkejä siihen sisältyy. Vertaamalla vastauksia selvitettiin, korreloiko musiikinopettajien subjektiivinen kokemus melun kuormittavuudesta mitattujen äänitasojen kanssa. Lisäksi kartoitettiin musiikinopettajien näkemyksiä heidän työympäristönsä merkittävimmistä melunlähteistä sekä toisaalta keinoista säädellä melun määrää. Tutkimukseen sisällytettiin myös kysymyksiä kuulonsuojauksesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin käyttäen kahta menetelmää: survey-tyyppistä kyselyä sekä meluannosmittauksia. Kyselyyn vastasi 11 yläkoulussa ja/tai lukiossa työskentelevää musiikinopettajaa, joista kymmenelle tehtiin myös meluannosmittaus. Aineistoa kertyi runsaasti ja pienestä kohdehenkilöjoukosta huolimatta saatiin useita tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Tulokset osoittavat, että melu aiheuttaa musiikinopettajille fysiologisia, psyykkisiä ja kuulo-oireita sekä muita, epäsuoria vaikutuksia. Noin puolet kohdehenkilöistä koki melun työssään rasittavana, mikä johtui ennemmin ei-toivottujen äänien paljoudesta kuin korkeista desibelitasoista. Joka toisella oli työperäinen kuulovaurio ja tila-päisiä kuulo-oireita työpäivän jälkeen silloin tällöin. Alemman toiminta-arvon 80 dB ylitti 80 % tapauksista ja ylemmän, 85 dB, yksi tapaus. Moni oli silti lähellä riskirajoja. Kuulonsuojaimia ilmoitti käyttävänsä noin puolet, ja heistäkin suurin osa vain silloin tällöin. Merkittävimpinä melulähteinä musiikinopetuksessa mainittiin suuret ryhmäkoot, hälisevät oppilaat, järjestäytymätön soittelu sekä bändisoitto. Melunsäätelykeinoihin lukeutuivat mm. pedagogiset ratkaisut, sähkörummut, tasokkaiden äänentoistolaitteiden käyttö ja järkevä sijoittelu sekä työmuotojen vaihtelevuus.
dc.format.extent117 sivua
dc.format.mimetypeapplication/pdf
dc.language.isofin
dc.rightsThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.rightsJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.subject.othermelu
dc.subject.otherkoulun musiikinopettajat
dc.subject.otheräänenvoimakkuus
dc.subject.othermeluntorjunta
dc.subject.otherkuulovammat
dc.subject.otherkuulonsuojaus
dc.subject.otherkysely
dc.subject.othermelu-annosmittaus
dc.titleMelun määrä ja vaikutukset musiikinopettajan työssä
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-201206181895
dc.type.dcmitypeTexten
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.contributor.tiedekuntaHumanistinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanitiesen
dc.contributor.laitosMusiikin laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Musicen
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.oppiaineMusiikkikasvatusfi
dc.contributor.oppiaineMusic Educationen
dc.subject.methodKyselytutkimus
dc.date.updated2012-06-18T09:50:14Z
dc.rights.accesslevelopenAccessfi
dc.type.publicationmasterThesis
dc.contributor.oppiainekoodi3052
dc.subject.ysomelu
dc.subject.ysomusiikinopettajat
dc.subject.ysoäänenvoimakkuus
dc.subject.ysomeluntorjunta
dc.subject.ysokuulovammat
dc.subject.ysokuulonsuojaus
dc.format.contentfulltext
dc.type.okmG2


Aineistoon kuuluvat tiedostot

Thumbnail

Aineisto kuuluu seuraaviin kokoelmiin

Näytä suppeat kuvailutiedot