Työikäisten kuntoutujien kivun hallintakeinojen muutos laitoskuntoutuksen aikana

Abstract

Krooninen kipu heikentää yksilön toimintakykyä, työkykyä ja elämänlaatua. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työikäisten laitoskuntoutuksen aikana tapahtuvaa muutosta kuntoutujien kivun hallintakeinoissa.

Tutkimukseen aineiston muodosti ammatillisesti syvennettyyn lääketieteelliseen kuntoutuk-seen (ASLAK), työkykyä ylläpitävään ja parantavaan valmennukseen (TYK), Tuki- ja liikuntaelinsaira-uksien kurssille (Tules), työelämässä uupuneiden kuntoutuskurssille (Virveli) ja yksilölliseen kuntoutukseen (Yksilö) osallistuneet kuntoutujat (n=990). Kuntoutujien kivun hallintakeinoja arvioitiin käyttämällä Vanderbilt pain management inventory (VPMI) -mittaria, jonka avulla voidaan jakaa kivun hallintakeinot aktiivisiin ja passiivisiin. Lisäksi käytettiin RAND-36 elämänlaatumittaria, joka mittaa terveyteen liittyvää elämänlaatu kahdeksalla ulottuvuudella (koettu terveys, kivuttomuus, fyysinen toimintakyky, fyysinen roolitoiminta, psyykkinen hyvinvointi, sosiaalinen toimintakyky, psyykkinen roolitoiminta, tarmokkuus). Ulottuvuuksista muodostettiin viisi kuntoutujien ongelmaprofiilia: virkeät varhaiskuntoutujat, oireilevat varhaiskuntoutujat, fyysisesti oirei-levat kuntoutujat, psykososiaaliset kuntoutujat ja moniongelmaiset kuntoutujat. Kuntoutujien kivun hallintakeinojen muutosta tarkasteltiin tässä tutkimuksessa ensin koko kuntoutujapopulaatiossa sekä sen jälkeen RAND-ongelmaprofiileittain ja kuntoutusmuodoittain.

Koko kuntoutuja-aineistossa kuntoutujien kivun hallintakeinot muuttuivat tilastollisesti merkitsevästi aktiivisemmiksi kuntoutuksen aikana. Muutos oli havaittavissa VPMI-kyselyn alku- ja loppumittauksen summapistemäärästä (p<0,001). Kuntoutujat sijoittuivat kuntoutuksen lopussa aktiivisia hallintakeinoja käyttävien ryhmään enemmän kuin passiivisia hallintakeinoja käyttävien ryhmään (p=0,021). Kun tuloksia tarkasteltiin ongelmaprofiileittain, kivun hallintakeinot pysyivät pääasiassa ennallaan kuntoutuk-sen aikana, mutta ryhmien välillä oli jonkin verran tilastollisesti merkitsevää eroa hallintakeinojen muutosryhmissä. Oireilevien varhaiskuntoutujien (keskiero: 0,4; 95 % LV 0,1-0,7; p=0,002), fyysisesti oireilevien kuntoutujien (0,5; 0,2-0,9; p=0,001) ja moniongelmaisten kuntoutujien (0,5; 0,1-0,9; p=0,004) ryhmissä muutosta tapahtui tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin virkeiden varhaiskuntoutujien ryhmässä. Kuntoutusryhmittäin kuntoutusmuodon ja kivun hallintakeinojen muutosluokkien välillä oli tilastollisesti merkitsevä riippuvuus (p=0,001). VPMI-kyselyn summapistemäärän muutos oli kaikissa kuntoutusmuodoissa kohti aktiivisempia kivunhallintakeinoja mutta tilastollisesti merkitsevää eroa kuntoutusmuotojen välillä ei ollut (p=0,362).

Johtopäätöksenä on, että kuntoutujien kivunhallintakeinot muuttuivat kohti aktiivisia kivunhallintakeinoja koko kuntoutusjoukossa. Muutos ryhmittäin oli kuitenkin pitkälti samanlaista. Laitoskuntoutuksen avulla voidaan tukea kuntoutujien kivun hallintakeinojen muutosta.