Hirvenmetsästäjien epävirallista paikannimistöä

Abstract

Tutkielma käsittelee hirvenmetsästäjien epävirallista paikannimistöä. Seuruemetsästyksessä paikannimistöllä on keskeinen asema. Usein tulee tarve viitata täsmällisiin paikkoihin, joilla ei välttämättä ole virallista karttanimeä. Tällöin käytetään jonkinlaista epävirallista ilmausta. Tutkimuksessa on kyse pienten, tiiviiden ryhmien käyttämästä nimistöstä.

Aineisto koostuu noin 470 epävirallisesta paikannimestä. Osa aineistosta, noin 60 nimeä, on kerätty syksyllä 2008 ja loput syksyllä 2010 lomakekyselyllä, johon tuli vastauksia Keski-Suomen alueelta kahdeksalta metsästysseuralta viidestä eri kunnasta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaista metsästäjien käyttämä paikannimistö on ja miten se eroaa virallisesta ja muusta epävirallisesta nimistöstä. Nimenantoperusteiden selvittämisen ohella aineistoa on tarkasteltu sosio-onomastisesta näkökulmasta: miten nimet syntyvät, miten niitä käytetään ja millaisia funktioita niillä on metsästäjien kielenkäytössä.

Nimistö on lähellä maaseudun perinnäistä paikannimistöä, mutta sillä on myös epäviralliselle kaupunkinimistölle ominaisia piirteitä. Metsästäjät ovat kekseliäitä nimenantajia ja nimeämisen perusteet hyvin monimuotoisia. Nimeämisessä hyödynnetään esimerkiksi paikan omistusta (Ahlströmintie, Kunnanaukku) tai paikalla olevaa, ympäristöstään helposti erottuvaa kaatopaikkatavaraa (Ämpäripassi, Hiustenkuivaaja). Nimistölle ominaisia ovat nimikkopaikat: jonkin tapahtuman seurauksena passipaikka voidaan omistaa jollekulle ja nimetä hänen mukaansa (Antintorni, Kustinkurvi 'tie, jolla hirvikoira Kusti toimi erityisen mallikkaasti').

Usein nimi syntyy ja vakiintuu vähitellen pitemmästä ilmauksesta lyhenemällä: se Juhan viime viikonlopun paikka > se Juhan paikka > Juhanpaikka. Toinen nimien syntytapa on, että ilmaus muodostuu suoraan nimeksi, jota aletaan heti käyttää: ”Tien nimi oli heti Karhunpisto”. Paikalle annettu nimi säilyy käytössä niin kauan kuin paikasta on tarpeen puhua; yleensä siitäkin huolimatta, että nimeämisen peruste on kadonnut.

Metsästäjien käyttämät paikannimet syntyvät käytännön tarpeisiin ja niiden tärkein tehtävä on yksilöinti, toisin kuin esimerkiksi kaupunkien epävirallisessa nimistössä. Keskeinen vaikuttaa olevan myös nimien yhteisöllinen funktio. Paikannimet kertovat yhteisistä kokemuksista ja siten välittävät ja ylläpitävät oman ryhmän historiaa. Nimien kautta välittyy tarinoita paikoilla sattuneista tapahtumista ja niihin liittyvistä ihmisistä, ja nimien taustoja selvitetään uusille tulokkaille mielellään.