Esittävän taiteilijan yleisöpuhe
Tämä teksti esittelee tutkimustani, joka tarkastelee länsimaisen esittävän taiteilijan yleisöpuhetta eli sitä tapaa, jolla taiteilija puhuu yleisöstään. Aineistonani on viisi vuonna 2009 tekemääni taiteilijahaastattelua. Hyödynnän aineiston tarkastelussa diskurssianalyysin menetelmää, jonka tavoitteena on käsitys siitä, miten kielessä ja puheessa tuotetaan todellisuutta. Jotta ymmärtäisin 2000-luvulla toimivaa taiteilijaa ja sitä, miten hän puhuu yleisöstään, koen välttämättömäksi nostaa esiin ne lainalaisuudet, jotka ensisijaisesti vaikuttavat taiteilijan työskentelyyn yleisön parissa. Analyysini asettuukin siihen teoreettiseen taustaan, jonka keskiössä on aikamme konserttikulttuuri - tämä kulttuuri on yhtä paljolti 1800-lukulainen muun muassa mahdollisen konserttietiketin vuoksi. Alustan tulevaa tutkimustani esimerkillä, joka mielestäni edustaa eräänlaista ääripäätä taiteilijan yleisöpuheessa: venäläispianisti Vladimir Horowitzin käyttämät, yleisöön viittaavat sanavalinnat ovat rajuudessaan yllättäviä ja jopa surullisia.
...
Konferenssi
Monititeteinen musiikintutkimus. Suomen Musiikintutkijoiden 16. Symposium - The 16th Annual Symposium for Music Scholars in Finland Jyväskylä 21.-23.3.2012Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotSamankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Taiteilijan persoonallisuus ja minäkäsitys
Svart, Tiia Maria (2011)Luovia yksilöitä on tutkittu paljon, mutta pääasiallinen näkökulma on ollut luovissa neroissa. Tämän tutkimuksen pyrkimyksenä on sen sijaan kuvata erityisesti tavallisia taiteilijoita; sellaisia luovia yksilöitä, ... -
"–jokainen taulu on omakuva!" : Tove Janssonin Juhlat maalla ja Juhlat kaupungissa -freskot taiteilijan omakuvina
Huupponen, Rosa (2017)Tutkimuksen aiheena on Tove Janssonin Juhlat maalla ja Juhlat kaupungissa -freskot, joita analysoitiin käyttämällä ikonologista ja narratiivista analyysimenetelmää. Menetelmien avulla freskoista löydettiin Tove Janssonin ... -
Taiteilijaelämää : tutkimus taiteilijuudesta ja taiteilijan arjen toimijuudesta työn ja työttömyyden välimaastossa
Ranta, Kati (2020)Tutkielman tarkoitus on tarkastella kuvataiteilijoiden ammatti-identiteettiä ja arkista toimijuutta, jota he toteuttavat työn ja työttömyyden rajaamissa puitteissa. Analysoin tutkielmassa kuvataiteilijoiden kokemusta omasta ... -
Ellen Thesleffin omavalokuvat : pukeutuminen taiteilijan itseilmaisuna ja fin de siècle -aikakauden kuvastajana
Jones, Maarit (2021)Tutkimuskohteena on suomenruotsalaisen kuvataiteilija Ellen Thesleffin (1869–1954) pukeutuminen, jota on aiemmin tulkittu dandy-habituksen ilmaisustrategiana ja hänen maskuliinista pukeutumistaan on verrattu naisten ... -
Taiteilijan tarina : kerronnan keinot kulttuurimedian audiovisuaalisessa henkilöhaastattelussa
Niskanen, Roosa (2021)Tässä tutkielmassa tarkastellaan kerronnan keinoja kulttuurimedioiden audiovisuaalisissa henkilöhaastatteluissa. Tarkoituksena on selvittää, mihin kulttuurimedia pyrkii audiovisuaalisilla henkilöhaastatteluilla ja millä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.