Lapsella on oikeus osallisuuteen ja vaikuttamiseen : lasten ja nuorten osallisuuden toteutuminen lakisääteisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laatimisessa
Vuonna 2008 voimaan astuneessa lastensuojelulaissa velvoitetaan kuntia tekemään lasten ja
nuorten hyvinvointisuunnitelma, jolla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten hyvinvointia
kunnassa. Tässä laadullisessa tutkimuksessa tutkin miten lasten ja nuorten osallisuus on
toteutunut lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimisessa. Lisäksi tutkin miten lasten
ja nuorten osallisuutta, kuulemista ja vaikuttamista on aiottu lisätä ja kehittää kunnissa.
Aineisto koostuu 20 eri kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmasta.
Tutkimuksen teoreettisena perustana on lasten ja nuorten osallisuuden teoria ja muuttunut
lapsikäsitys. Muuttuneessa lapsikäsityksessä lapsi nähdään aktiivisena toimijana, joka
kykenee keskustelevaan ja vastavuoroiseen toimintaan. Muuttuneessa lapsikäsityksessä
lapsinäkökulma on ensisijainen. Tutkimuksessa tutkimusote on laadullinen ja aineiston
analyysimetodina olen käyttänyt hermeneuttista tulkintaa ja kvalitatiivista vertailevaa
analyysia.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lasten ja nuorten osallisuus lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelmien laatimisessa on toteutunut huonosti. Vain viidessä lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelman laatimisessa lapsia ja nuoria oli kuultu. Paikkakunnat, joissa lapsia
ja nuoria on osallistettu hyvinvointisuunnitelman laatimisvaiheessa, ovat saaneet arvokasta ja
hyödyllistä tietoa. Aineiston perusteella lasten ja nuorten kuulemisessa oli havaittavissa
sellaisia teemoja kuin, vapaa-aika, osallistaminen, vaikuttaminen, koulu, vanhemmuus ja
palvelut. Lapset ja nuoret eivät olleet tyytyväisiä tämän hetkiseen
vaikuttamismahdollisuuteen ja he toivoivat osallistamisen ja vaikuttamisen lisäämistä ja
kehittämistä. 11 lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toimenpideosioon olikin kirjattu
lasten ja nuorten osallistamisen kehittäminen. Olen sitä mieltä, että lapset ja nuoret kykenevät
ottamaan kantaa ja tuomaan esille omat mielipiteensä heitä koskevissa asioissa. Tämän takia
lasten ja nuorten tulisi saada osallistua lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimiseen.
Olen myös sitä mieltä, että hyvinvointisuunnitelman laatu paranee, mikäli lapset ja nuoret
ovat mukana vaikuttamassa sen sisältöön.
...
Muu nimeke
Lasten ja nuorten osallisuuden toteutuminen lakisääteisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laatimisessaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lasten ja nuorten hyvinvointi kuntia velvoittavissa hyvinvointisuunnitelmissa
Kankaanmäki, Maija (2015)Tiivistelmä LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI KUNTIA VELVOITTAVISSA HYVINVOINTISUUNNITELMISSA Maija Kankaanmäki Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Ohjaaja Marjo ... -
Lasten ja nuorten osallisuus Bravo!-festivaalilla
Paananen, Outi (2024)Tämä tutkielma tarkastelee lasten ja nuorten osallisuutta esittävän taiteen Bravo!-festivaalilla vuonna 2024. Festivaali on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 2000. Bravo!-festivaali järjestettiin pääkaupunkiseudulla ... -
Lasten kuuleminen, osallistuminen ja vaikuttaminen esiopetuksessa
Vartiainen, Pirjo (2005) -
Musiikkiharrastuksella osallisuuteen
Salminen, Sanna (Nuorisotutkimusseura, 2022)Teksti perustuu kirjoittajan väitöstilaisuuden lectio praecursoriaan Jyväskylän yliopistossa 22.5.2021. Vastaväittäjänä toimi professori Elina Lehtomäki Oulun yliopistosta. -
Liikunta-aktiivisuuden ja liikuntaharrastuksiin osallistumisen yhteys lasten ja nuorten psyykkiseen hyvinvointiin
Mäkinen, Reko (2023)Tämän tutkielman tarkoituksena on luoda tämänhetkiseen tutkimuskirjallisuuteen pohjautuva katsaus siitä, kuinka liikunta-aktiivisuus ja organisoituihin liikuntaharrastuksiin osallistuminen on yhteydessä lasten ja nuorten ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.