Kun on tunteet : yläkoulun opojen näkemyksiä tunnesäännöistä ja tunnetyöstä
Tämä tutkimuksellinen kehittämishanke tarkasteli yläkoulun opinto-ohjaajien, opojen, mielipiteitä työnsä tunneulottuvuuksista. Keskeiset käsitteet, tunnesäännöt sekä tunnetyö, sovellettiin organisaatiokäyttäytymisen teoreettisesta viitekehyksestä. Opon työn tunneulottuvuuksiin otettiin näin ollen yhteisöllisempi näkökulma, kun yleensä niitä lienee käsitelty enemmänkin yksilöpsykologisesta näkökulmasta.
Aineisto kerättiin avoimia kysymyksiä sisältäneellä kyselylomakkeella, johon
vastanneilla yläkoulujen opoilla (N=5) oli jo työkokemusta ja he toimivat parhaillaan kentällä ohjaustehtävissä. Vastaukset analysoitiin enimmäkseen teoriapohjaisella sisällönanalyysillä, mutta myös aineistolähtöisesti.
Vastauksista löytyi opojen jakamia a) yhdentävien, positiivisten tunteiden näyttämistä sääteleviä sääntöjä, b) erottavia, negatiivisten tunteiden näyttämistä ohjaavia sääntöjä sekä c) tunteiden kätkemisen sääntöjä. Koska jokainen opo kertoi kätkevänsä oikeita tunteita, he myös tuolloin näyttelevät eli tekevät tunnetyötä. Puolet vastanneista opoista kuitenkin kielsi näyttelevänsä tunteita. Eroavaisuudet saattoivat kertoa siitä, etteivät
kaikki opot tiedosta olevansa työroolissa, joka edellyttää myös tunnetyön tekemistä. Toisaalta kielteisemmät vastaukset saattoivat tarkoittaa teennäistä pintanäyttelemistä, jolloin tunteiden esittäminen kenties ymmärrettiin epäaidoksi teeskentelyksi.
Lähes kaikki opojen mainitsemat ammatilliset tilanteet koskivat oppilaanohjausta. Sen sijaan vastauksista ei voinut johtaa yhteisiä aikuisten välisiin ammatillisiin tilanteisiin kuuluvia tunnesääntöjä tai tunnetyön tekemisen normeja. Nämä lienevät jäsentymättömämpiä kuin oppilaanohjaustilanteita säätelevät säännöt.
Opon on mahdollista kehittää omaa osaamistansa työnsä yhteisöllisissä
tunneulottuvuuksissa, joilla on todettu olevan yhteyksiä niin ammatti-identiteettiin ja itsetuntoon kuin työssä jaksamiseen. Koska opon työtä määrittää myös monet sosiaalis-kulttuuriset tunnesäännöt ja siihen kuuluu tunnetyötäkin, opojen on ensinnäkin tärkeää tiedostaa sekä hyväksyä työrooliinsa liitetyt normit sekä odotukset. Henkilökohtaisempien tunteiden ilmaisut on tarpeen perustella yhteisölle (tunteiden rakentava ilmaisu). Sekä aidot vahvat tunteet että jatkuva teennäisempi tunnetyön tekeminen voivat kuormittaa. Opon on siten tärkeää myös hahmottaa työroolin ja yksityisen välistä rajaa. Tunnetyön tekemisessä voi hyödyntää tietoisemmin syvänäyttelemisen menetelmiä: oikeiden tunnetilojen mieleen palauttamista ja suggerointia sekä harjoitella mielikuvia käyttämällä tunteiden aidompaa näyttelemistä tunnetyötä vaativissa ammatillisissa tilanteissa.
...
Julkaisija
Jyväskylän yliopisto, OpettajankoulutuslaitosISSN Hae Julkaisufoorumista
1796-4717Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
IAEVG:n 46. kansainvälinen konferenssi, 28.-30.6.2023 Haag, Alankomaat
Vuorinen, Raimo; Kettunen, Jaana (ELO-ryhmä; Työ- ja elinkeinoministeriö; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023)Ohjausalan kansainvälisen keskusjärjestön IAEVG:n konferenssi (28.-30.6.2023) toteutettiin hybridinä, eli siten, että osallistuminen oli mahdollista niin paikan päällä kuin verkossakin. Konferenssin järjestäjinä toimivat ... -
Investing in Career Guidance: The Case for Workers -julkilausuma
Kettunen, Jaana (ELO-ryhmä; Työ- ja elinkeinoministeriö; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023)Kansainvälisten organisaatioiden - Euroopan komissio, Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus Cedefop, Euroopan Koulutussäätiö ETF, OECD, ILO, Unesco ja World Bank - yhteinen IAG-ryhmä julkaisi kesällä 2023 ... -
Career experts’ conceptions of innovation in career development
Kettunen, Jaana (Springer, 2023)This article reports the findings from a phenomenographic investigation into career experts’ conceptions of innovation in career development. The results show that conceptions of innovation in career development varied ... -
New Scenes for Career Guidance -konferenssi (31.5-1.6.2023)
Kettunen, Jaana (ELO-ryhmä; Työ- ja elinkeinoministeriö; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023)Uusia näkymiä ohjaukselle (New Scenes for Career Guidance) oli teemana, kun eurooppalaiset ohjausalan asiantuntijat kokoontuivat touko-kesäkuun vaihteessa Tukholmassa järjestettyyn konferenssiin. Tilaisuuden tavoitteena ... -
Muutoksista mahdollisuuksiin : ohjauksen uutta identiteettia etsimässä
Nissilä, Pia; Varis, Eija; Parkkinen, Juha; Puukari, Sakari; Lairio, Marjatta; Puukari, Sauli (Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 2001)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.