Lasten ja nuorten verkkokiusaamisen tutkimushaasteita : puheenvuoro
Nieminen, H. & Pörhölä, M. (2011). Lasten ja nuorten verkkokiusaamisen tutkimushaasteita : puheenvuoro. Prologi : puheviestinnän vuosikirja 2011, 2011, 74-85. http://prologos.fi/prologi/index.php?page=vuosikirjat
Published in
Prologi : puheviestinnän vuosikirjaDate
2011Copyright
© Kirjoittajat ja Prologos ry
Verkkokiusaaminen (cyberbullying) on suhteellisen uusi käsite, jolla tarkoitetaan
viestintäteknologian kuten sähköpostin, puhelimen tai sosiaalisen median
välityksellä tapahtuvaa loukkaamista ja vahingoittamista. Vaikka ilmiö on saanut
mediassa paljon julkisuutta, on verkkokiusaamisen tutkimus käynnistynyt
vasta 2000-luvun puolivälissä. Tutkijat ovat olleet kiinnostuneita erityisesti lasten
ja nuorten keskuudessa esiintyvästä verkkokiusaamisesta, josta onkin muutamassa
vuodessa kasvanut yksi koulumaailman vakavimmista ongelmista.
Tässä kirjallisuuskatsauksessa1 kuvataan, miten verkkokiusaamista on määritelty
ja millaisia erityispiirteitä siinä on tunnistettu. Lisäksi kootaan verkkokiusaamisen
keskeisimpiä tutkimuskohteita ja pohditaan, millaisia haasteita
verkkokiusaamisen tutkimiseen liittyy. Vaikka verkkokiusaamisen erityispiirteitä
jo tunnetaankin, katsaus osoittaa ilmiön määrittelyn olevan vielä puutteellista.
Tutkimuksen kohteita on toistaiseksi ollut niukasti ja tutkimusmenetelmät
ovat olleet yksipuolisia.
...
Publisher
Prologos ryISSN Search the Publication Forum
1795-7613
Original source
http://prologos.fi/prologi/index.php?page=vuosikirjatMetadata
Show full item recordCollections
- Prologi [159]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Katsaus lasten ja nuorten verkkokiusaamisen tutkimukseen
Nieminen, Heidi (2014)Tässä tutkielmassa kartoitettiin lasten ja nuorten verkkokiusaamisesta tehtyä empiiristä tutkimusta. Verkkokiusaamisella tarkoitetaan viestintäteknologian kuten sähköpostin, puhelimen tai sosiaalisen median välityksellä ... -
Kiusaaminen sosiaalisessa mediassa nuorten keskuudessa
Kettunen, Maija (2014)Tässä tutkielmassa selvitettiin nuorten käsityksiä ja kokemuksia kiusaamisesta sosiaalisessa mediassa sekä heidän käsityksiään siitä, millaiset nuoret ovat yleensä verkkokiusaamisen osapuolina. Lisäksi selvitettiin nuorten ... -
Sosiaalisessa mediassa kiusaamista kokeneiden nuorten itsetunto
Ylinen, Laura (2019)Tämän pro gradu -työn tarkoituksena on selvittää nuorten kokemuksia sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta kiusaamisesta. Lisäksi tutkitaan kiusaamista kokevien nuorten itsetuntoa kaksiulotteisen itsetuntomallin avulla. ... -
Lasten ja nuorten vertaissuhteiden ylläpitäminen ja muodostuminen viestintäteknologian avulla
Lahti, Henna (2011)Tämän tutkielman ensimmäinen osa on kirjallisuuskatsaus, jossa perehdytään lasten ja nuorten teknologiavälitteisiin vuorovaikutussuhteisiin ja siihen, miten he ylläpitävät ja muodostavat vertaissuhteita viestintäteknologian ... -
Lasten vuorovaikutusosaamisen kehittyminen : tarkastelussa professionaaliset vuorovaikutussuhteet toimintaterapia-aiheisissa blogikirjoituksissa
Monto, Jenna (2023)Vuorovaikutusosaamisen kehittyminen on olennainen osa lasten kasvua ja kehitystä ja sitä voidaan tukea tarvittaessa esimerkiksi toimintaterapiassa. Tämän tutkielman tavoitteena on tuoda esiin professionaalisessa ...